Metson hallituksen valiokuntien kokoonpano

Metso Oyj:n pörssitiedote 1.10.2013 klo 14:15 paikallista aikaa

Metso Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi tänään ehdotetun suunnitelman
osittaisjakautumisesta ja päätti jakaa Metson kahdeksi yhtiöksi, Metsoksi ja
Valmetiksi. Jakautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintiajankohta on
31.12.2013.

Metso Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan tänään päättänyt
tarkastusvaliokunnan ja palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan kokoonpanosta.

Metson hallitus valitsi keskuudestaan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Eeva
Sipilän ja jäseniksi Lars Josefssonin ja Nina Kopolan. Palkitsemis- ja
henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Mikael Lilius ja jäseniksi
Christer Gardell ja Ozey K. Horton, Jr.

Metson uuden hallituksen toimikausi alkaa ja valiokuntien kokoonpanoa koskevat
päätökset tulevat voimaan jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnistä.

Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden
asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä
öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät
asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson
osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com/fi ,   www.twitter.com/metsogroup

Lisätietoja antaa:

Aleksanteri Lebedeff, lakiasiainjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3240







Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com