Valmet ja ihmisoikeudet

YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet asettavat globaalit standardit tavalle, jolla yritysten tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia. YK:n periaatteiden mukaan yritysten tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Yritysten odotetaan arvioivan ihmisoikeuksia ja niihin liittyviä mahdollisia riskejä toiminnassaan, perustavan järjestelmiä näiden riskien välttämiseksi sekä luovan prosessit korjaavia toimenpiteitä varten.

Valmet tukee ja edistää periaatteita, jotka on asetettu YK:n ihmisoikeuksien yleis­maailmallisessa julistuksessa, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa, YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskevassa julistuksessa sekä OECD:n toimintaohjeissa monikansallisille yrityksille.

Keskeiset ihmisoikeuskysymykset

Globaalina teknologioiden ja palvelujen toimittajana Valmet toimii erittäin monikulttuurisessa ympäristössä. Valmetilla on 14 000 työntekijää, jotka edustavat yli 50:tä kansallisuutta, ja se toimii 35 maassa. Toimittajamme ovat kiinteä osa tuotanto- ja toimitusprosessejamme. Valmetilla on noin 30 000 aktiivista suoraa toimittajaa yli 60 maassa.

Globaalisti toimivana yrityksenä Valmet tiedostaa vastuunsa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja edellyttää, että sen liikekumppanit toimivat samoin. 

Valmet on jatkanut työtään kattavan ja globaalin järjestelmän luomiseksi, jotta voidaan varmistaa toimintakansainvälisten lakien ja ohjaavien periaatteiden mukaisesti. Vuonna 2014 aloitettu työ on osa Valmetin Sustainability360º-ohjelman mukaisia tavoitteita vuosille 2019–2021. Ohjelman tavoitteissa keskitytään luomaan kattava toimintakehys ja seurantajärjestelmä ihmisoikeuskysymyksiä varten Valmetin toiminnassa.  

Valmet on arvioinut toimintaansa liittyviä mahdollisia negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia ja keskeisiä ihmisoikeuskysymyksiä. Valmet on määrittänyt 8 keskeistä potentiaalista ihmisoikeusvaikutusta yhtiön toiminnassa ja toimitusketjussa:

  1. Työterveys- ja turvallisuus
  2. Työskentelyolosuhteet
  3. Oikeus kokoontumis- ja järjestäytymisvapauteen
  4. Syrjintä
  5. Pakkotyövoima ja lapsityövoima toimitusketjussa
  6. Siirtolaistyöntekijät
  7. Korruptio ja lahjonta
  8. Pääsy väärinkäytösten korjausmekanismeihin 

Valmetin ihmisoikeussitoumus  

YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti Valmet on julkaissut sitoumuksen, jolla yhtiö edistää sitoutumistaan ja kunnioitustaan ihmisoikeuksia kohtaan. Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine on hyväksynyt Valmetin ihmisoikeussitoumuksen, joka koskee kaikkia Valmetin työntekijöitä ja yksiköitä.

Valmetin ihmisoikeussitoumus on verkkosivustolla julkisesti saatavilla kaikille työntekijöille, liikekumppaneille ja muille sidosryhmille.

Valmetin työ viitekehyksen luomiseksi ihmisoikeusasioiden hallintaa varten

Tunnistetut riskiryhmät

Valmet on alkanut selvittää mahdollisia riskiryhmiä, jotka liittyvät oleellisiin ihmisoikeusvaikutuksiin Valmetin toiminnassa. Valmet raportoi työn edistymisestä osana vuosikertomustaan ja sen GRI-liitettä. 

Valmet tekee suurimman osan ostoistaan toimialoilla, joilla potentiaaliset ihmisoikeusriskit liittyvät järjestäytymisvapauteen, mahdollisen pakko- ja lapsityövoiman käyttöön sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen. Valmetissa tiedostetaan, että Kiinan, Intian ja Thaimaan kaltaisissa maissa, joissa sillä on omaa toimintaa ja joista se tekee hankintoja, potentiaalisten negatiivisten ihmisoikeusvaikutusten riski on olemassa.

Valmetilla on toimintaperiaatteita ja prosesseja käytössä useilla alueilla ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi työntekijöiden keskuudessa. Valmetilla on syrjinnän kieltävä toimintaperiaate sekä yhdenvertaisuutta ja moniarvoisuutta koskeva ohjeistus. Käytössä on muun muassa prosessit yhdenvertaista kohtelua varten sukupuoleen perustuvan syrjinnän estämiseksi sekä työn ja muun elämän tasapainon tarkkailemista ja työtuntien paikallista seurantaa varten.

Riskien arviointi paikallistasolla

Valmet on määrittänyt toimipaikkakohtaisen ihmisoikeuksien toteutumisen arviointiprosessin korkean riskin maissa. Olemme tehneet neljä paikallista ihmisoikeusvaikutusten arviointia omissa toiminnoissamme Thaimaassa, Indonesiassa, Kiinassa ja Intiassa. Arvioinnit suoritti puolueeton ulkopuolinen toimija. Arvioinneissa tehdyt havainnot liittyivät pääasiassa työntekijöiden ja työnantajan väliseen dialogiin sekä HSE-asioiden ja kestävän toimitusketjun hallintaan. 

Olemme kehittäneet uuden maailmanlaajuisen vastuullisuuden arviointiprosessin. Sen avulla varmistamme, että pystymme noudattamaan toimintaohjettamme laajentaessamme nykyisiä toimintojamme tai perustaessamme toimipisteen uuteen maahan.

Valmetilla on terveys-, turvallisuus- ja ympäristöriskien torjuntasuunnitelmia jokaista paikallista toimipistettä varten. Valmetilla on käytössä työturvallisuuden toimintasuunnitelmat, joiden avulla tavoitellaan kaikkien tapaturmien estämistä työpaikalla.  

Valmetin paikallistason toimintasuunnitelmat sisältävät konkreettisia toimia vakavien vahinkojen ja tapaturmien riskien torjumiseksi omien työntekijöidemme, kumppaneidemme ja ympäröivän yhteisön osalta. Olemme sitoutuneet suojelemaan henkilöstömme, asiakkaidemme ja paikallisyhteisöjemme terveyttä ja turvallisuutta sekä ympäristöä.

Jatkamme työtä luodaksemme järjestelmällisen lähestymistavan ihmisoikeuksien toteutumisen arviointiin ja toimintatapojen standardointiin kaikissa Valmetin toimipaikoissa globaalisti.