Vuoden 2018 Arne Asplund Mechanical Pulping -palkinto myönnettiin Anders Karlströmille

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 15.2.2018 klo 11:00

Vuoden 2018 Arne Asplund Mechanical Pulping -palkinto on myönnetty professori Anders Karlströmille.

Arne Asplund Mechanical Pulping -palkintosäätiö jakaa palkinnon kahden vuoden välein. Palkinnon tarkoituksena on edistää uuden teknologian kehittämistä suursaantomassan valmistamiseksi.

Palkinto luovutetaan 29.5.2018 International Mechanical Pulping -konferenssissa. Tapahtuman isäntänä toimii Papirindustriens Tekniske Forening, ja se järjestetään Trondheimissa Norjassa.

Tietoa palkinnon saajasta

Anders Karlström sai tohtorinarvon vuonna 1991 Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta. Sen jälkeen hän on toiminut useissa johtotehtävissä sellu- ja paperiteollisuudessa sekä akateemisessa maailmassa. Hän toimii tällä hetkellä sähkötekniikan osastonjohtajana Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa.

Karlströmillä on syvällinen ymmärrys jauhatuksen perusteista mekaanisessa ja kemimekaanisessa massanvalmistuksessa, minkä pohjalta hän on käynnistänyt ajattelutavan muutoksen jauhatuksen teoriassa esittelemällä entropiamallin. Tämä uusi lähestymistapa tuo mukanaan välineitä, joiden avulla voidaan ymmärtää jauhatusalueella tapahtuva vuorovaikutus jauhimen toiminnan, levykuvioiden ja tuotetun sellun laadun välillä. Nämä uudet havainnot ovat jo käytössä monilla tuotantolinjoilla, ja ne tarjoavat mahdollisuuksia laadun ja ominaisenergiansyötön optimointiin.

Arne Asplund Mechanical Pulping -palkintosäätiö

Arne Asplund Mechanical Pulping -palkinnon tarkoituksena on edistää uuden teknologian kehittämistä suursaantomassan valmistamiseksi. Palkinto myönnetään yhdelle tai useammalle henkilölle, joille halutaan antaa tunnustusta erinomaisesta saavutuksesta mekaanisen massanvalmistusteknologian tutkimus- ja kehitystyössä.

Arne Asplund Mechanical Pulping -voittajan nimeämisestä vastaava säätiö perustettiin vuonna 1985 kunnioittamaan Asplundin panosta sellu- ja paperiteollisuuden alalla ympäri maailmaa. Palkinnon jakamisen teki mahdolliseksi Valmetin lahjoitus säätiölle vuonna 1985. Säätiön puheenjohtaja on professori Göran Bengtsson.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Thomas Granfeldt, globaali kehityspäällikkö, Suursaantomassan, Valmet, puh. +46 70 630 33 93, thomas.granfeldt@valmet.com

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 3,2 miljardia euroa. Yli 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal