COVID-19 päällimmäisenä keskustelunaiheena vahvan Q1:n jälkeen

29.04.2020

Vuoden 2020 ensimmäinen neljännes oli Valmetille melko hyvä monen talousluvun valossa. Saadut tilaukset kasvoivat uuteen ennätykseen, lähes 1,2 miljardiin euroon, ja tilauskanta nousi ennätykselliseen 3,6 miljardiin euroon. Kehitys oli vahvaa projektiliiketoiminnassa, jossa saadut tilaukset olivat 697 miljoonaa euroa, lähes kaksinkertaiset vertailukauteen nähden. Vakaan liiketoiminnan (sisältäen sisäiset saadut tilaukset Automaatio-liiketoimintalinjan osalta) saadut tilaukset kasvoivat 12 prosenttia (4 % ilman ostettuja liiketoimintoja). Myös operatiivinen kassavirta oli vahva.

Tulos oli hieman parempi kuin markkinat odottivat, erityisesti saatujen tilausten osalta, jotka ylittivät konsensusennusteen 13 %:lla. Myös liikevaihto ja vertailukelpoinen EBITA ylittivät analyytikoiden ennusteen. Vertailukelpoinen EBITA-marginaali jäi kuitenkin vertailukautta sekä analyytikkojen ennustetta alhaisemmaksi.

Valmetin osakekurssi nousi tulospäivänä 4%. Päätöskurssi 27.4. oli 19,71 euroa, joka vastaa 8%:n laskua osakkeen hinnassa kuluvan vuoden aikana. COVID-19:ään liittyvä turbulenssi osakemarkkinoilla on vaikuttanut myös Valmetin osakkeeseen: Vuoden 2020 aikana toistaiseksi korkein hinta on ollut 25,20 euroa ja alhaisin 13,33 euroa.

Kuten odottaa saattaa, suurin osa analyytikoiden ja sijoittajien kysymyksistä tulosjulkaisun jälkeen on koskenut COVID-19:n vaikutuksia Valmetin toimintaan. Tässä muutama yleisin kysymys.

Miten COVID-19 vaikutti Valmetin liiketoimintaan ja talouslukuihin kaudella Q1/20?

Pandemia vaikutti toimintoihimme ja johti viivästyksiin tietyissä projektiliiketoiminnan toimituksissa sekä viivästyksiin palveluiden ja automaation toteuttamisessa. Se vaikutti negatiivisesti palveluliikevaihtoon, ja sitä kautta myös kannattavuuteen. Ilman COVID-19:n vaikutusta vertailukelpoinen EBITA-marginaali olisi ollut hieman parempi kuin kaudella Q1/19.

Miten palveluliiketoiminta on kehittynyt vuoden 2020 eri kuukausina?

Saadut tilaukset kehittyivät paremmin kahden ensimmäisen kuukauden aikana ja edelleen maaliskuun alussa. Maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana saadut tilaukset laskivat, kun koronavirukseen liittyvät rajoitukset alkoivat vaikuttaa asiakkaisiimme. Arvioimme, että saadut tilaukset erityisesti tehdasparannusprojekteissa ovat edelleen heikolla tasolla toisella vuosineljänneksellä. Odotamme aktiviteettitason toisella neljänneksellä olevat heikosta tyydyttävään. Sen jälkeen, kun COVID-19:ään liittyvät rajoitukset poistuvat, markkina todennäköisesti toipuu. On tietenkin vaikea ennustaa, milloin tämä tapahtuu.

Onko taloudellinen tavoite vertailukelpoiselle EBITA-marginaalille (10–12%) edelleen voimassa COVID-19:stä huolimatta?

Kyllä. Valmetilla on vahvat lähtökohdat viruksesta selviytymiseen, ja pitkän aikavälin kasvuajurimme eivät ole muuttuneet. Tilauskantamme on ennätyskorkea, meillä on vahva tase ja maksuvalmius sekä joustava organisaatio.

Mitkä asiat vaikuttavat eniten Valmetin liikevaihdon kehittymiseen vuonna 2020?

Tilauskantamme on 19 % tai 556 miljoonaa euroa korkeampi kuin Q1/19 lopussa. Arvioimme että noin 60 % tämänhetkisestä tilauskannasta tuloutuu vuonna 2020. COVID-19 aiheuttaa kuitenkin epävarmuutta liikevaihdon tuloutumiseen. Laskimme lyhyen aikavälin markkinanäkymäämme palveluille ja automaatiolle.

Milloin yhtiökokous pidetään ja paljonko Valmet maksaa osinkoa?

Yhtiökokous pidetään 16. kesäkuuta. Tämänhetkisten rajoitusten takia osakkeenomistajille suositellaan ensisijaisesti yhtiökokouksen seuraamista verkossa videolähetyksen kautta ja äänestämistä ennakkoon tai osallistumista yhtiökokoukseen yhtiön osoittaman asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajilla on myös mahdollisuus esittää etukäteen kysymyksiä yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 0,80 euron osinkoa tilikaudelta 2019.

Miten suhtautuisitte asiakkaan ehdotukseen siirtää projektia myöhäisemmäksi tai pyyntöön perua projekti?

Meidän liiketoiminnassamme on tyypillistä, että myöhästymisiä tulee joissakin projekteissa. Ne voivat liittyä esim. rakennustöihin. Olemme tottuneet tekemään muutoksia projektien aikatauluihin. Mitä tulee mahdollisiin peruutuksiin, on hyvä huomata, että asiakkaat maksavat meille melko suuria ennakkomaksuja. Projektien peruuttaminen ei ole yleistä tällä toimialalla.