Valmetilta 50 000 euron lahjoitus Jyväskylän yliopistolle

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 1.7.2022 klo 11.00

Valmet tukee Jyväskylän yliopiston toimintaa 50 000 euron lahjoituksella. 

”Lahjoituksellamme haluamme osoittaa sitoutumistamme Keski-Suomen alueen kehittämiseen ja tukea yliopiston tärkeää työtä tieteen ja koulutuksen saralla. Jyväskylän yliopisto on Valmetille merkittävä yhteistyökumppani, joka edistää yhtiöllemme tärkeitä kestävän kehityksen teemoja ja katsoo vahvasti eteenpäin, kuten Valmetkin”, Valmetin markkinoinnin, viestinnän, kestävän kehityksen ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Anu Salonsaari-Posti sanoo. 

”Valmet lukeutuu yliopistomme pitkäaikaisimpiin kumppaneihin. Naapuruksina ja myös yhteisten tavoitteiden ja arvojen kautta yhteistyömme on läheistä ja alueen elinvoimaa vauhdittavaa. Yliopisto tarjoaa yhtiölle väylän kansainvälisen tason tutkimuksen hyödyntämiseen ja innovaatioiden yhteisluomiseen. Valmet puolestaan on tarjonnut houkuttelevan uraväylän lukuisille kasvateillemme eri tieteenaloilta. Pidämme Valmetin lahjoitusta ja kumppanuutta suuressa arvossa ja kutsumme uudenlaisiin yhteistyön avauksiin”, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen kiittää.

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Anu Salonsaari-Posti, markkinoinnin, viestinnän, kestävän kehityksen ja yhteiskuntasuhteiden johtaja, Valmet, puh. 050 453 4262
Anu Mustonen, yhteiskuntasuhdepäällikkö, Jyväskylän yliopisto, puh. 050 564 9022

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillä ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa.

Tavoitteenamme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa. 17 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Sulautuneiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,5 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely