Toimitusjohtaja Pasi Laine eroaa Valmetista vuoden 2024 aikana

Toimitusjohtaja Pasi Laine eroaa Valmetista vuoden 2024 aikana

 

Valmet Oyj:n pörssitiedote (sisäpiiritieto) 18.8.2023 klo 12.25

 

Valmetin hallitus on hyväksynyt Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laineen eron ja siihen liittyvät ehdot. Pasi Laine jatkaa yhtiön toimitusjohtajana vuoden 2024 syyskuun loppuun. Hallitus on aloittanut seuraajan etsimisen.

 

“Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme yhdessä saavuttaneet paljon Valmetissa. Olemme luoneet vahvan globaalin organisaation ja eteenpäin pyrkivän kulttuurin, jotka ovat mahdollistaneet yhtiön kasvamisen orgaanisesti ja tarkoin harkittujen yritysostojen ja fuusioiden avulla, sekä johdonmukaisen yhtiön kannattavuuden parantamisen. Tämä kulttuuri perustuu pyrkimyksellemme uusiutumiseen ja jatkuvaan parantamiseen, sekä läheiseen yhteistyöhön Valmetin sisällä ja asiakkaidemme kanssa. Koko henkilöstömme sitoutuneen työn ansiosta asiakkaat ympäri maailmaa arvostavat Valmetia luotettuna kumppaninaan, jolla on ainutlaatuinen tarjooma ja vastuulliset toimintatavat. On ollut kunnia johtaa Valmetia ja työskennellä kaikkien hienojen ihmisten kanssa yhtiössä vuodesta 2013 alkaen.

 

Nyt, kun olen ollut noin kymmenen vuotta Valmetin toimitusjohtajana ja valmetlainen jo 33 vuotta, on aika tulevan seuraajani jatkaa työtä uusiutuneen johtoryhmämme kanssa. Jatkan luonnollisesti keskittymistä täysin työhömme Valmetin taloudellisen suorituskyvyn johdonmukaiseksi parantamiseksi kohti asettamiamme tavoitteita ja asiakkaidemme palveluun,” sanoo toimitusjohtaja Pasi Laine, Valmet.

 

"Pasi Laine on taitavasti ohjannut ja kehittänyt Valmetia läpi poikkeuksellisen kasvun aikakauden ja vahvasti positioinut Valmetin maailman johtavaksi teknologian, palveluiden ja automaation kehittäjäksi ja toimittajaksi sellu-, energia- ja paperiteollisuudelle. Pasin johtamana yhtiö on johdonmukaisesti parantanut kannattavuuttaan ja vahvistanut vakaata liiketoimintaportfoliota. Hallitus arvostaa suuresti näitä saavutuksia ja olemme kiitollisia Pasille hänen panoksestaan kehittää Valmetista vahva ja ainutlaatuinen yhtiö.

 

Valmetilla on vankka pohja jatkaa ja vahvistaa erinomaista suorituspolkuaan myös tulevaisuudessa. Sillä on mahdollisuuksia sekä orgaaniseen että yritysostojen avulla tapahtuvaan kasvuun automaatio-, palvelut- ja prosessiteknologialiiketoiminnoissaan,“ sanoo hallituksen puheenjohtaja Mikael Mäkinen.

 

Valmet Oyj

Hallitus

 

Lisätiedot:

 

Anu Salonsaari-Posti, viestintä- ja markkinointijohtaja, Valmet, puh. 050 453 4262

 

JAKELU:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.valmet.fi

 

 

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillämme ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. 17 500 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

 

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Valmetin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 5,1 miljardia euroa.

 

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

 

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

 

Henkilötietojen käsittely