Valmetin vetäytyminen Venäjältä etenee

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 3.6.2022 klo 16.00

Valmet on edennyt Venäjän liiketoimintojensa tarkastelussa ja vetäytymissuunnitelmansa toteuttamisessa.

Yhtiö teki jo keväällä päätöksen, ettei se tee uusia myyntiprojekteja Venäjälle. Lisäksi se peruutti 70 miljoonaa euroa tilauskannastaan 31.3.2022.

Loppukevään kuluessa vetäytymiseen liittyvien vaihtoehtojen tarkastelu on edennyt, ja yhtiö on käynnistänyt henkilöstövähennykset, joiden seurauksena henkilöstömäärä Venäjällä vähenee tässä ensimmäisessä toteutusvaiheessa 50 prosenttia.

Valmet tulee vetäytymään Venäjältä kokonaan ja jatkaa vetäytymisen vaiheittaista toteuttamista sitä mukaa, kun toteuttamisen vaihtoehtojen tarkastelu on saatettu kaikilta osin loppuun.

Valmetin liikevaihdosta noin 2 prosenttia tuli Venäjän liiketoiminnoista vuonna 2021. Valmetilla oli keväällä 2022 Venäjällä työntekijöitä yhteensä noin 140, jotka toimivat pääasiassa myynnin, suunnittelun, huollon ja taloushallinnon tehtävissä. Valmetilla ei ole tuotantoa Venäjällä.  

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Anu Salonsaari-Posti, viestintä- ja markkinointijohtaja, Valmet, puh. 050 453 4262

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillä ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. 

Tavoitteenamme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa. 17 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.  

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Sulautuneiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,5 miljardia euroa. 

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. 

Seuraa meitä valmet.fi Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) | 

Henkilötietojen käsittely