Valmet muuttaa ruskohiiltä polttavan voimakattilan biomassapolttoiseksi Zespół Elektrowni Pątnów-Adamów-Koninin voimalaitoksella Puolassa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 29.4.2020 klo 14.00

Valmet on saanut tilauksen Zespół Elektrowni Pątnów-Adamów-Konin SA -yhtiöltä (ZE PAK) ruskohiiltä polttavan kattilalaitoksen muuttamisesta biomassapolttoiseksi Koninin voimalaitoksella Puolassa.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2020 toisen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin. Tilauksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Uudistettu kattilalaitos luovutetaan asiakkaalle syksyllä 2021.

”K-7-kattilan muutostyöt ovat tärkein osa projektiamme, jonka myötä siirrymme tuottamaan energiaa uusiutuvista energialähteistä fossiilisten polttoaineiden sijaan. Olemassa olevan voimakattilan muuttaminen hiilen poltosta biomassan polttoon on meille erittäin kustannustehokas tapa siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin. Investoinnin jälkeen Konin on ensimmäinen puolalainen kaupunki, jota lämmitetään ainoastaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla”, sanoo johtaja Zygmunt Artwik ZE PAK -yhtiöstä.

”Tämä projekti on hyvä osoitus energiamarkkinoiden tarpeesta korvata hiilen polttoa uusiutuvalla energialla, kun hiililaitoksia on ajettava alas. Olemassa olevien hiilikattiloiden muuttaminen biomassalle ja muille uusiutuville polttoaineille sopiviksi on parempi vaihtoehto kuin laitoksen sulkeminen. Lisäksi muutosprojektit kestävät vähemmän aikaa kuin täysin uusien laitosten rakentaminen”, sanoo Jouko Kylänpää, johtaja, kattilauudistukset ja -muutokset, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet.

Tietoa Valmetin toimituksesta

Valmetin toimitus sisältää olemassa olevan ruskohiiltä polttavan kattilalaitoksen muuttamisen biomassapolttoiseksi voimakattilaksi, jossa käytetään kuplivaa leijukerrosteknologiaa (BFB). Lisäksi Valmet toimittaa SNCR-järjestelmän alentamaan typenoksidipäästöjä sekä modernisoi laitoksen instrumentoinnin ja sähköistyksen.

Tietoa asiakkaasta Zespół Elektrowni Pątnów-Adamów-Konin SA (ZE PAK)

ZE PAK SA on kapasiteetiltaan ja sähköntuotannoltaan Puolan suurin yksityinen energiakonserni. Se koostuu vertikaalisesti integroituneista yksiköistä, jotka toimivat ruskohiilen louhinnassa, konventionaalisia ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntävässä energiantuotannossa sekä energiakaupassa.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jouko Kylänpää, johtaja, kattilauudistukset ja -muutokset, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet, puh. 0400 734 334
Roman Szerszeń, johtaja, energian myynti ja palvelut, Puola, EMEA, Valmet, puh. +48 601 287 150 tai +48 223 817 243

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,5 miljardia euroa. Yli 13 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Henkilötietojen käsittely