Valmet ja Uni Viridas jatkavat yhteistyötään solmimalla biomassavoimalaitoksen kymmenvuotisen käyttö- ja kunnossapitosopimuksen Kroatiassa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 25.2.2019 klo 11.00

Valmet ja Uni Viridas ovat allekirjoittaneet kymmenvuotisen käyttö- ja kunnossapitosopimuksen Kroatiassa sijaitsevasta Babina Gredan biomassavoimalaitoksesta. Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen tilauksiin. Tilauksen arvoa ei kerrota julkisuuteen.

Yritysten yhteistyö alkoi vuonna 2011, ja vuonna 2015 Valmet aloitti voimalaitoksen käytön ja kunnossapidon asiakkaan puolesta.

"Ensimmäinen käyttö- ja kunnossapitosopimus Valmetin toimittamaan voimalaitokseen oli meille merkittävä virstanpylväs vuonna 2015. Käytännössä asiakas toimittaa voimalaitokseen polttoaineen ja myy voimalaitoksen tuottaman lämmön ja sähkön. Valmet vastaa kaikesta muusta vuoden jokaisena päivänä. Yhteistyö Uni Viridasin kanssa on sujunut erinomaisesti, ja sen jatkuminen hyödyttää molempia osapuolia", sanoo Valmetin CEN-alueen energiamyynnistä ja -palveluista vastaava johtaja Markus Bolhar-Nordenkampf.

Valmet on onnistunut täyttämään asiakkaan odotukset, ja voimalaitoksen käytettävyys on ylittänyt sovitut tavoitteet. Esimerkiksi suunnittelemattomia seisokkeja on ollut erittäin vähän ja savukaasupäästöt ovat olleet pieniä. Valmet on myös pystynyt osoittamaan, että kattila toimii tehokkaasti ja kuluttaa vähän polttoainetta ja vettä. Lisäksi poissaoloon johtaneita tapaturmia tai raportointeja ympäristövahingoista ei ole ollut.

"Valmet on suoriutunut tehtävistään erinomaisesti kolmen viime vuoden aikana, joten oli loogista jatkaa yhteistyötä kymmenellä vuodella eteenpäin", sanoo Unit-konsernin strategiasta ja liiketoimintakehityksestä Istanbulissa vastaava johtaja Alkin Yaman.

Valmet ja Uni Viridas jatkavat yhteistyötään ja voimalaitoksen suorituskyvyn optimointia vuoteen 2029 saakka.

Teknistä tietoa voimalaitoksesta

Valmetin toimittamassa biomassavoimalaitoksessa on BiowerPower 8 -kiertoleijukattila. Voimalaitoksen sähköteho on jopa 10 megawattia ja lämpöteho jopa 16 megawattia. Polttoaineina käytetään puuhaketta ja kuorta.

Tietoa asiakkaasta Uni Viridas d.o.o.

Uni Viridas d.o.o. on Kroatiassa sijaitsevan Unit Investment N.V. -yhtiön erikoisyksikkö. Sen visiona on tehostaa raaka-aineiden käyttöä, kunnioittaa ympäristöä, luoda työpaikkoja, lisätä yhteiskunnallista tietoisuutta ja siten myötävaikuttaa talouteen.

Valmet ja Uni Viridas jatkavat yhteistyötään solmimalla biomassavoimalaitoksen kymmenvuotisen käyttö- ja kunnossapitosopimuksen Kroatiassa.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Markus Bolhar-Nordenkampf, johtaja, CEN Energy Sales and Services, Valmet, puh. +43 6648 294 054
Robert Kölby, Globaali tuotepäällikkö, sopimusliiketoiminta, Energy and Environmental Services, Valmet, puh. +46 7060 913 37

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 3,3 miljardia euroa. Yli 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelevät lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää: www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal #rechargedbyvalmet

Henkilötietojen käsittely