Valmetilta lahjoitus Planille, Punaiselle Ristille ja WWF:lle sekä uudelle lastensairaalalle

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 18.12.2014 klo 09:30

Valmetin kansainvälinen lahjoitus vuonna 2014 kohdistuu tyttöjen koulutukseen, katastrofiapuun ja metsien säilyttämiseen. Suomessa tuetaan lastensairaalahanketta.

Vuonna 2014 Valmet on päättänyt tukea kolmea globaalia järjestöä, jotka työskentelevät lasten oikeuksien toteutumiseksi, humanitaarisen avun tarjoamiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Järjestöt ovat Plan, Punainen Risti ja WWF. Kyseiset organisaatiot tukevat tyttöjen koulutusta kehitysmaissa, tarjoavat apua katastrofialueille ja kampanjoivat metsien säilyttämiseksi. Lahjoitus kanavoidaan järjestöjen Suomen organisaatioiden kautta kansainvälisiin kampanjoihin.

"Valmet toimii kaikkialla maailmassa ja lähestyvien juhlapyhien hengessä haluamme tukea kolmen kansainvälisesti tunnetun humanitaarisen ja luonnonsuojelujärjestön työtä. Henkilöstömme äänestyksen perusteella jaamme 17 500 euron lahjoitussumman näiden kohteiden kesken. Tänä vuonna eniten henkilöstömme ääniä sai Planin "Koska olen tyttö" -kampanja, jolle kohdistamme suurimman osuuden lahjoituksesta", sanoo Valmetin markkinointi- ja viestintäjohtaja Anu Salonsaari-Posti.

Valmetin ja henkilöstön yhteinen lahjoitus uudelle lastensairaalalle

Kansainvälisen lahjoituksen lisäksi Valmet ja sen Suomen henkilöstö lahjoittavat yhdessä yhteensä 20 000 euroa Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Puolet lahjoitettavista varoista kerättiin valmetlaisten voimin, loput lahjoittaa Valmet.

Tietoa kansainvälisistä kampanjoista

Planin "Koska olen tyttö" -kampanjan tavoitteena on tukea miljoonien nuorten tyttöjen pääsyä kouluun kehitysmaissa ja luoda heille edellytykset parempaan tulevaisuuteen. Koulutus on tutkitusti paras tapa ehkäistä ja vähentää köyhyyttä.

Katastrofirahaston avulla Punainen Risti toimittaa katastrofialueelle avustustarvikkeita, kuten telttoja, huopia, puhdasta juomavettä tai kokonaisen kenttäsairaalan. Punainen Risti taistelee myös jatkuvasti sairauksia ja nälkää vastaan paikallisten vapaaehtoisten kanssa.

WWF työskentelee mailman tärkeimpien metsien hyväksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Metsät ovat olennainen osa ekosysteemiämme ja ne tarjoavat useita tärkeitä luonnonvaroja kuten ruokaa, puuta, makeaa vettä ja ilmaa.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja antaa:
Anu Salonsaari-Posti, Viestintä- ja markkinointijohtaja, Valmet, puh. 050 453 4262
Laura Puustjärvi, Kestävä kehitys, Valmet, puh. 050 337 4473

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal