Valmet toimittaa biopolttoaineita käyttävän kattilan Elenia Lämmön Vanajan voimalaitokselle Hämeenlinnaan

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 15.11.2018 klo 14:00

Valmet toimittaa biopolttoaineita käyttävän kattilalaitoksen Elenia Lämpö Oy:n Vanajan voimalaitokselle Hämeenlinnaan. Investoinnin myötä yhtiön uusiutuvien polttoaineiden osuus Hämeenlinnan kaukolämmön tuotannossa nousee yli 80 prosenttiin. Lisäksi lämmöntuotannon energiatehokkuus kasvaa.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2018 neljännen neljänneksen saatuihin tilauksiin. Valmetin toimituksen arvoa ei julkisteta. Uuden kattilalaitoksen asennustyöt alkavat syksyllä 2019, ja se on tavoitteena ottaa käyttöön vuonna 2020.

"Tällä merkittävällä investoinnilla toteutamme Elenia Lämmön strategiaa panostaa ympäristömyötäisiin energiaratkaisuihin ja energiatehokkuuteen. Investointi myös lisää entisestään uusiutuvien polttoaineiden osuuttamme, jossa olemme selkeästi Suomen edelläkävijöitä. Hanke työllistää alueellamme niin rakennusaikana kuin myös jatkossa polttoaineen toimituksissa. Polttoaineet hankitaan mahdollisimman läheltä voimalaitosta", toteaa Elenia Lämmön toimitusjohtaja Matti Tynjälä.

Kattilalaitoksen pääpolttoaineena ovat puupohjaiset polttoaineet, kuten metsien harvennushakkuiden tähteet ja puutuoteteollisuuden sivutuotteina syntyvä sahapuru ja puun kuori.

"Kyseessä on uusintatilaus samalle voimalaitokselle, mikä osoittaa Elenia Lämmön luottamusta Valmetin biomassaa polttoaineenaan käyttävälle HYBEX-kattilateknologialle lämmöntuotannossa", sanoo Valmetin lämpö- ja voimalaitoksista vastaava johtaja Frank Ligthart.

Tietoa Valmetin toimituksesta

Valmetin toimitus sisältää lämpöteholtaan 35 megawatin HYBEX-kattilalaitoksen, joka hyödyntää kuplivaa leijukerrosteknologiaa (BFB) ja jonka hyötysuhde on erittäin korkea. Toimitukseen kuuluvat myös sähkösuodin ja lämpötehoa 10 megawatilla lisäävä savukaasulauhdutin.

Tietoa asiakkaasta Elenia Lämpö Oy

Elenia Lämpö Oy tarjoaa asiakkaidensa tarpeisiin ympäristömyönteisiä, vaivattomia ja kilpailukykyisiä lämmitysratkaisuja. Yhtiö tuottaa kaukolämpöä ja sähköä sekä myy ja jakelee kaukolämpöä ja maakaasua. Sen toiminta-aluetta ovat Häme, Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Heinola.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Frank Ligthart, johtaja, lämpö- ja voimalaitokset, Energia-liiketoimintayksikkö, Valmet, puh. 040 561 9612
Juha Uvanto, myyntipäällikkö, projektimyynti, Valmet, puh. 040 548 2980

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 3,1 miljardia euroa. Yli 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Henkilötietojen käsittely