Valmet toimittaa kaksi Advantage NTT -pehmopaperilinjaa Sofidel American uuteen tehtaaseen Yhdysvaltoihin

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 13.10.2016 klo 14.00

Sofidel America jatkaa laajentumistaan Yhdysvaloissa ja julkisti hiljattain perustavansa uuden tehtaan Circlevilleen Ohioon. Valmet toimittaa tehtaaseen kaksi Advantage NTT -pehmopaperilinjaa, joihin kuuluu massanvalmistuslaitteisto sekä automaatiojärjestelmä. Molemmat tuotantolinjat käynnistetään vuoden 2018 aikana.

Tilaukset sisältyvät Valmetin vuoden 2016 kolmannen vuosineljänneksen saapuneisiin tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta.

Sofidelilla ja Valmetilla on pitkä yhteistyöhistoria. Valmet on aiemmin toimittanut 11 pehmopaperikonetta Sofidelin tehtaisiin eri Euroopan maihin.  Aiemmin tänä vuonna Sofidel hankki Valmetilta ensimmäisen Advantage NTT -pehmopaperilinjan, joka käynnistetään Delitissuen tehtaalla Puolassa vuoden 2017 loppupuoliskolla.

"Advantage NTT -teknologia sopii hyvin Pohjois-Amerikan laajentumissuunnitelmiimme. Painotamme toiminnassamme innovatiivisimpia ja korkean suorituskyvyn teknologioita. Näemme tämän hankinnan investointina tulevaisuuteen, ja se auttaa meitä ottamaan seuraavan askeleen premium-laatuluokkaan", sanoo Sofidelin toimitusjohtaja Luigi Lazzareschi.

"Olemme innoissamme voidessamme jatkaa yhteistä matkaamme Sofidelin kanssa ja olemme ylpeitä voidessamme tukea heidän laajenemissuunnitelmaansa uusille markkinoille ja tuotesegmentteihin. Olemme vakuuttuneita, että innovatiivinen Advantage NTT -tuotantolinja on sopiva tulevaisuuden ratkaisu joustavuuden, tuotteen laadun ja energiatehokkuuden avulla", sanoo Valmetin pehmopaperiliiketoiminnan johtaja Anders Björn

Toimituksen tekniset tiedot

Valmetin toimitus kattaa kaksi kokonaista pehmopaperin tuotantolinjaa, joka sisältävät Advantage NTT -pehmopaperikoneen, OptiFlo-perälaatikon sekä kevytmetallisen jenkkisylinterin. Koneissa käytetään Advantage-pehmopaperiteknologiaa, ja sisältäen AirCap-huuvat ilmajärjestelmillä, WetDust-järjestelmät ja SoftReel B -rullaimet. Lisäksi Valmet toimittaa yksityiskohtaisen tehdassuunnittelun, massanvalmistuslaitteiston ja automaatiopaketin, johon sisältyvät automaatiojärjestelmä (DCS) ja laadunhallintajärjestelmä (QCS).

Uusien pehmopaperikoneiden suunnittelunopeus kuvioidulle paperille on 1 800 m/min ja kuvioimattomalle paperille 2 000 m/min. Tuotantolinjat on optimoitu säästämään energiaa ja kuitua sekä tarjoamaan lisää mahdollisuuksia tuotedifferointia ja huippulaatuisten tuotteiden kasvavaa kapasiteettia varten. Molempien tuotantolinjojen tuotantokapasiteetti on 70 000 tonnia vuodessa.

 https://hugin.info/149898/I/1846110/58050.jpg

Kuva: Valmetin Advantage NTT -pehmopaperikone

Tietoja asiakkaasta Sofidel Group ja Sofidel America

Sofidel Group on yksityisessä omistuksessa oleva yritys, joka on yksi maailman johtavista hygienia- ja kotikäyttöön tarkoitetun pehmopaperin tuottajista. Vuonna 1966 perustetulla yrityksellä on tytäryhtiöitä 13 maassa yli 5 500 työntekijää, konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 1 809 miljoonaa euroa. Yhtiön tuotantokapasiteetti on yli miljoona tonnia vuodessa. Sofidel on jäsenenä YK:n Global Compact -ohjelmassa ja kansainvälisen WWF:n Climate Savers -ohjelmassa. Sofidel America on Sofidel Groupin tytäryhtiö, joka perustettiin vuonna 2012 kun Sofidel hankki Cellynne Tissue -yrityksen. Cellynne Tissue on perustettu vuonna 1988. Yhtiöllä on kolme tuotantolaitosta Yhdysvalloissa: Haines City (FL), Green Bay (WI) ja Henderson (NV).

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:

Jan Erikson, johtaja, myynti, pehmopaperitehtaat-liiketoimintayksikkö, puh. +46 705 17 14 90

Johan Björn, myyntijohtaja, pehmopaperitehtaat-liiketoimintayksikkö, puh. +46 703 17 12 16

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2015 oli noin 2,9 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal