Nimitystoimikunta ehdottaa seitsemää jäsentä Metson hallitukseen

Metso Oyj:n pörssitiedote 30.01.2012 klo 12:30

Metso Oyj:n yhtiökokouksen asettama nimitystoimikunta ehdottaa seuraavalle
varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka on suunniteltu pidettäväksi 29.3.2012, että
hallituksen jäsenten lukumäärä on seitsemän.

Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan
uudelleen hallituksen nykyisistä jäsenistä Jukka Viinanen, Mikael von Frenckell,
Christer Gardell, Ozey K. Horton, Jr., Erkki Pehu-Lehtonen ja Pia Rudengren.
Lisäksi hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotetaan valittavan Eeva Sipilä.
Hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan valittavan Jukka Viinanen ja
varapuheenjohtajaksi Mikael von Frenckell.

Eeva Sipilä, kauppatieteiden maisteri, CEFA, s. 1973, on toiminut Cargotec Oyj:n
talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2008 alkaen. Hän on ollut Basware Oyj:n
hallituksen jäsen vuodesta 2010. Eeva Sipilä on ollut Cargotecin palveluksessa
vuodesta 2005 toimien aiemmin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajana vuosina
2005-2008. Vuosina 2002-2005 hän työskenteli Metson sijoittajasuhdejohtajana.
Ennen Metsoa Sipilä työskenteli osakeanalyytikkona Mandatum Pankkiiriliikkeessä,
Sampo-Leoniassa ja Leonia Pankissa vuosina 1999-2002. Vuosina 1997-1998 hän
työskenteli konsulttina Arkwright AB:n palveluksessa Ruotsissa.

Hallituspalkkioita koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuoden 2013 varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka kestäväksi toimikaudeksi valittaville hallituksen
jäsenille maksettaisiin seuraavat vuosipalkkiot: hallituksen puheenjohtajalle
100 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan
puheenjohtajalle 60 000 euroa ja kullekin hallituksen jäsenelle 48 000 euroa.
Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että niille hallituksen jäsenille, joiden
kotipaikka on Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkiona 700 euroa kokoukselta ja
jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa, 1 400 euroa kokoukselta ja
niille jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella 2 800 euroa
kokoukselta mukaan lukien hallituksen valiokuntien kokoukset. Yhtiökokouksen
nimitystoimikunta ehdottaa, että palkkion saannin edellytyksenä hallituksen
jäsenen tulee suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen hankkia 40 %:lla
kiinteästä vuosipalkkiostaan Metso Oyj:n osakkeita markkinoilta julkisessa
kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan ja että hankinta toteutetaan kahden viikon
kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2012 on julkistettu.

Metson hallitus sisällyttää ehdotukset myöhemmin julkaistavaan
yhtiökokouskutsuun.

Henkilöstön hallintoedustus

Nimitystoimikunta toteaa, että myös tulevana hallituskautena Metson henkilöstön
edustaja osallistuu asiantuntijana Metso Oyj:n hallituksen kokouksiin yritysten
hallinnosta annetun lain mukaisin rajoituksin. Uusi hallitus kutsuu henkilöstön
edustajan asiantuntijajäsenekseen järjestäytymiskokouksessaan yhtiökokouksen
jälkeen.

Nimitystoimikunta

Metson yhtiökokouksen asettaman nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimi Kari
Järvinen (toimitusjohtaja, Solidium Oy) ja jäseninä Lars Förberg (Managing
Partner, Cevian Capital), Harri Sailas (toimitusjohtaja, Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen) ja Matti Vuoria (toimitusjohtaja, Keskinäinen
Työeläkevakuutusyhtiö Varma). Metso Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jukka
Viinanen toimi nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä.

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät
teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-,
automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää
noin 29 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com


Lisätietoja antaa:
Aleksanteri Lebedeff, lakiasiainjohtaja, Metso, puh. +358 20 484 3240


Metso Oyj

Harri Nikunen
talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:
Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com