Metson hallitus päätti ylimääräisen osingon maksamisesta

Metson hallitus päätti ylimääräisen osingon maksamisesta

Metson hallitus päätti ylimääräisen osingon maksamisesta

Metso Oyj:n pörssitiedote 23.7.2015 klo 12:05 paikallista aikaa

Metson hallitus on päättänyt maksaa ylimääräisen osingon, joka on 0,40 euroa osakkeelta. Päätös perustuu 27.3.2015 pidetyn yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen. Osinko maksetaan 4.8.2015 osakkeenomistajille, jotka ovat osingon täsmäytyspäivänä 27.7.2015 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon.

Metso on maailman johtava kaivos- ja kivenmurskausalan sekä virtauksensäätö-liiketoiminnan teollisuusyritys. Tietotaitomme, asiantuntijamme ja edistykselliset ratkaisumme tuovat kestävää tehokkuuden ja kannattavuuden parannusta asiakkaidemme liiketoimintoihin.

Turvallisuus on meille ykkösasia. Tuotevalikoimamme koostuu kaivos- ja maarakennusalan laitteista ja järjestelmistä sekä teollisuusventtiileistä ja venttiiliohjaimista. Ratkaisumme perustuvat vuosikymmenien kuluessa kertyneeseen prosessiosaamiseen ja mittavaan palveluvalikoimaan. Niitä tukevat maailmanlaajuinen, yli 90 huoltokeskuksen verkostomme, tuhannet palveluammattilaisemme ja laaja logistiikkaverkostomme.

Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2014 Metson liikevaihto oli 3,7 miljardia euroa.  Metso palvelee asiakkaitaan noin 14 000 ammattilaisen voimin yli 50 maassa. Expect results.

www.metso.com/fi, www.twitter.com/metsogroup  

Lisätietoja antaa:

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253

Metso Oyj

Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com