Metson hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan katsaukset varsinaisessa yhtiökokouksessa

Metson hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan katsaukset varsinaisessa yhtiökokouksessa

Metso Oyj:n pörssitiedote 27.3.2015 klo 13:00  paikallista aikaa


Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous alkaa tänään 27.3.2015 kello 13.00
Helsingissä. Hallituksen puheenjohtajan Mikael Liliuksen avauspuheenvuoro
käsittelee muun muassa hallituksen työskentelyä ja sen keskeisiä
painopistealueita viime vuonna.

Toimitusjohtaja Matti Kähkönen käsittelee katsauksessaan Metson tilinpäätöstä
vuodelta 2014, Metson uutta strategiaa ja sen toteutusta sekä yhtiön
toimintaympäristöä. Kähkönen toistaa yhtiön 5.2.2015 antaman taloudellisen
ohjeistuksen, jonka mukaan Metson vuoden 2015 liikevaihdon arvioidaan olevan
 3 000-3 300 miljoonaa euroa ja liikevoittomarginaalin (EBITA-%) noin 13
prosenttia liikevaihdosta. Ohjeistus ei sisällä Prosessiautomaatiojärjestelmät-
liiketoimintaa.

Katsauksissa ei julkisteta olennaista uutta tietoa.


Metso on johtava prosessitehokkuuden toimittaja asiakkailleen kaivos-, öljy- ja
kaasu- sekä kivenmurskausalalla. Mineraalienkäsittelyssä sekä virtauksensäädössä
käytettävät Metson laite- ja palveluratkaisut parantavat prosessien
käytettävyyttä ja luotettavuutta ja edistävät kestävää kehitystä ja
kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna
2014 Metson liikevaihto oli 3,7 miljardia euroa.  Metso palvelee asiakkaitaan
noin 16 000 ammattilaisen voimin yli 50 maassa. Expect results
www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup



Lisätietoja antaa:

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253





Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com