Metso toimittaa kaivoslaitteistoa TISCOlle Kiinaan

Metso Oyj:n pörssitiedote 22.6.2010 klo 13:00 paikallista aikaa

Metso toimittaa kaivoslaitteita TISCOn rautamalmin käsittelylaitokselle Lanin
kuntaan, Shanxin provinssiin. Toimitus valmistuu vuoden 2011 kolmannen
vuosineljänneksen aikana. Tilauksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa ja se
sisältyy Metson Kaivos- ja maarakennusteknologian toisen vuosineljänneksen
saatuihin tilauksiin.

Tilaus sisältää kolme semiautogeenistä (SAG) jauhinmyllyä sekä tarvittavat
asennus- ja käynnistyspalvelut.

Tilaus toimitetaan TISCON uudelle rautamalminkäsittelylaitokselle, joka
valmistuu vuonna 2012. Laitoksen kolmen jauhatuslinjan vuosittainen
käsittelykapasiteetti on 22 miljoonaa tonnia raakamalmia, mikä toteutuessaan on
Kiinan suurin kapasiteetti.

TISCO on Kiinan suurin ja yksi mailman suurimmista ruostumattoman teräksen
valmistajista. Vuonna 2009 TISCOn liikevaihto oli noin 10 miljardia euroa.

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät
teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-,
automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää
noin 27 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com

Lisätietoja lehdistölle antavat (englanniksi ja kiinaksi):
Xiaofeng Liang, johtaja, Kiina, Kaivos- ja maarakennusteknologia, Metso,
puh. +86 13 8012 88953

Wang Yiqun, Projektipäällikkö, Kiina, Kaivos- ja maarakennusteknologia, Metso,
puh. +86 13 8011 22516

Lisätietoja sijoittajille antaa:
Johanna Henttonen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253


Metso Oyj


Olli Vaartimo
varatoimitusjohtaja



Johanna Henttonen
sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com