Metso on mukana yhteenliittymässä, joka sijoittaa Northland Resources -yhtiöön

Metso Oyj:n pörssitiedote 30.5.2013 klo 8:45 paikallista aikaa

Northland Resources on eilen julkistanut mahdollisuuden saada pitkäaikaista
rahoitusta, joka koostuisi 355 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoisesta
joukkovelkakirjalainasta.

Norrskenetin, Metson, Peabin ja Folksamin muodostama yhteenliittymä aikoo
sijoittaa yhteensä 100 miljoonaa dollaria - eli 25 miljonaa dollaria jokainen -
Northlandin velkakirjoihin ja saa nimetä neljä jäsentä Northlandin
seitsenhenkiseen hallitukseen. Tarkoituksena on saada tarvittava vaikutusvalta
yhtiössä, varmistaa projektin toteutuminen nykyisen suunnitelman mukaisesti ja
tarjota asiantuntemusta palauttamaan luottamus yhtiöön.

Osana hanketta Northland saa uuden hallituksen. Yhteenliittymä on ehdottanut,
että Northlandin hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Olav Fjell ja se
aikoo tehdä ehdotuksen muista kolmesta hallituksen jäsenestä sen jälkeen kun
joukkovelkakirjalaina on merkitty kokonaan ja hyväksytty.

Metso on toimittanut kaivoslaitteita ja -palveluja Northlandin Kaunisvaaran
kaivoshankkeeseen Pohjois-Ruotsissa. Northlandin uudelleenrahoitus sisältää
Metson saataviin liittyvän pitkäaikaisen maksuohjelman.

Yhteenliittymän sijoitus on ehdollinen sille, että joukkovelkakirjalaina on
merkitty täysimääräisesti merkitäajan umpeutuessa tänään 30.5.2013 kello 22.00
CET ja että yhteenliittymä saa nimetä neljä jäsentä Northlandin seitsenhenkiseen
hallitukseen.


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden
asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä
öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät
asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson
osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com/fi ,  www.twitter.com/metsogroup



Lisätietoja antaa:

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253



Metso Oyj

Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com