Metso lopettaa valimotoimintansa Isithebessä, Etelä-Afrikassa

Metso lopettaa valimotoimintansa Isithebessä, Etelä-Afrikassa

Metso Oyj:n lehdistötiedote 21. elokuuta 2019 klo 13:00 EEST

Metso jatkaa Minerals Consumables -liiketoiminta-alueensa maailmanlaajuisen tuotantoverkoston kehittämistä. Hankkeeseen liittyvät neuvottelut Etelä-Afrikassa sijaitsevan Isitheben valimon sulkemista tai muita mahdollisia jatkotoimenpiteitä koskien on saatu päätökseen. Neuvottelujen tuloksena Metso on päättänyt lopettaa valimotoiminnan Isithebessä syyskuun 2019 loppuun mennessä.

Päätös koskee noin 200 työntekijää.  Toimintojen lopettamisella on pieni negatiivinen vaikutus Metson kolmannen vuosineljänneksen tulokseen.

“Strategianamme on hyödyntää tehokkaimpia tuotanto- ja hankintalokaatioita maailmanlaajuisesti. Kehitämme jatkuvasti toimitusketjuamme, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista arvoa, laatua ja toimitusvarmuutta. Olemme arvioineet tarkkaan kaikki mahdolliset jatkotoimenpiteet, joista valimotoiminnan lopettaminen Isithebessä on osoittautunut ainoaksi toteutettavissa olevaksi ratkaisuksi”, kertoo Minerals Consumables -liiketoiminta-alueen johtaja Sami Takaluoma. ”Toimenpide on hyvin ikävä mutta tarpeellinen. Keskitymme nyt varmistamaan siirtymäajan toiminnot Isithebessä kestävällä tavalla ja palvelemaan asiakkaitamme keskeytyksettä.”

Metson valimot valmistavat metallisia kulutusosia kaivos- ja kivenmurskausalan tarpeisiin. Isitheben lisäksi Metsolla on viisi omaa valimoa Brasiliassa, Kiinassa, Tšekissä ja Intiassa, sekä laaja ulkoisten toimittajien verkosto.

Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Tarjoamme laitteita ja palveluja luonnonvarojen kestävään käsittelyyn ja virtaukseen kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys- ja prosessiteollisuudessa. Ainutlaatuinen osaamisemme ja innovatiiviset ratkaisumme auttavat asiakkaitamme tehostamaan toimintaansa, vähentämään riskejä ja parantamaan kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön liikevaihto oli noin 3,2 miljardia euroa vuonna 2018. Metsolla on yli 14 000 työntekijää yli 50 maassa.

metso.com, twitter.com/metsogroup

Lisätietoja:

Sami Takaluoma, johtaja, Minerals Consumables -liiketoiminta-alue, Metso, puh. +358 50 359 5106, sähköposti: sami.takaluoma@metso.com

Helena Marjaranta, johtaja, Viestintä- ja sidosryhmäsuhteet, Metso, puh. +358 20 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta@metso.com