Varsinainen yhtiökokous 2022

Valmetin varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 22. maaliskuuta 2022 klo 13.00 Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:n tiloissa osoitteessa Eteläesplanadi 20, 00130 Helsinki.

Kokousmateriaalit

 

 

Ohjeita kokoukseen osallistuville

 

Koronaviruspandemian vuoksi Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8. toukokuuta 2021 voimaan tulleen väliaikaislain 375/2021 nojalla. Yhtiön osakkeenomistajien, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveyden ja turvallisuuden turvaamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien ja heidän asiamiestensä läsnäoloa kokouspaikassa.

Osakkeenomistajat voivat osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan äänestämällä ennakkoon (henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä), esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon jäljempänä kuvaillulla tavalla. Myös asiamiesten tulee äänestää ennakkoon jäljempänä olevien ohjeiden mukaisesti. Yhtiö järjestää kokoukseen ilmoittautuneille osakkeenomistajille mahdollisuuden seurata kokousta verkossa videolähetyksen avulla. 

 

Yhtiökokouksen päätökset

Valmet Oyj:n pörssitiedote 22.3.2022 klo 16.00

Valmet Oyj:n (”Valmet” tai ”Yhtiö”) varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä tänään 22. maaliskuuta 2022. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2021 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2021. Yhtiökokous vahvisti toimielinten palkitsemisraportin. Päätös on neuvoa-antava. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset koskien hallituksen valtuuttamista päättämään omien osakkeiden hankkimisesta, osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti maksaa 31. joulukuuta 2021 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 1,20 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 24. maaliskuuta 2022 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 31. maaliskuuta 2022.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi ehdollisesti kahdeksan (8), kuitenkin siten, että ennen Valmetin ja Neles Oyj:n (”Neles”) sulautumisen täytäntöönpanon täytäntöönpanopäivää (”Täytäntöönpanopäivä”) hallituksen jäsenten lukumäärä on kuusi (6). Yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että

  • Aaro Cantell, Pekka Kemppainen, Per Lindberg, Monika Maurer, Mikael Mäkinen ja Eriikka Söderström valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi,
  • Jaakko Eskola ja Anu Hämäläinen valitaan ehdollisesti uusiksi hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka alkaa Täytäntöönpanopäivänä ja
  • Mikael Mäkinen valitaan uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Aaro Cantell hallituksen varapuheenjohtajaksi Täytäntöönpanopäivään asti, josta päivästä alkaen Jaakko Eskola toimii hallituksen varapuheenjohtajana.

Hallituksen jäsenten toimikausi kestää vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

Hallituksen palkkiot

Yhtiökokous päätti, että ehdollisena Valmetin ja Neleksen sulautumiselle maksetaan Täytäntöönpanopäivästä alkaen hallituksen puheenjohtajalle palkkiona 145 000 euroa, varapuheenjohtajalle 80 000 euroa ja muille hallituksen jäsenille 64 000 euroa vuodessa.

Täytäntöönpanopäivään saakka hallituksen vuotuiset palkkiot pysyvät vuoden 2021 tasolla. Ehdollisesti valittavien uusien hallituksen jäsenten vuosipalkkiot maksetaan suhteutettuna heidän toimikautensa pituuteen.

Lisäksi yhtiökokous päätti, että peruspalkkiona maksetaan 7 000 euroa jokaiselle tarkastusvaliokunnan jäsenelle, 16 000 euroa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle, 4 000 euroa jokaiselle palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsenelle sekä 8 000 euroa palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajalle.

Tämän lisäksi niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkiona 750 euroa kokoukselta, niille jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa 1 500 euroa kokoukselta, ja niille jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella 3 000 euroa kokoukselta mukaan lukien valiokuntien kokoukset.

Kokoukselta, johon hallituksen jäsen osallistuu etäyhteyden avulla, maksetaan 750 euron kokouspalkkio sekä hallituksen että valiokuntien kokousten osalta. Hallituksen matkakokouksesta maksetaan hallituksen jäsenille kokouspalkkiona 1 500 euroa.

Yhtiökokous päätti, että vuosipalkkion saannin edellytyksenä hallituksen jäsenen tulee suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen hankkia 40 prosentilla kiinteästä vuosipalkkiostaan Valmetin osakkeita säännellyllä markkinalla Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä pörssilistalla julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan, ja että hankinta toteutetaan kahden viikon kuluessa siitä, kun ensimmäinen Täytäntöönpanopäivän jälkeinen osavuosikatsaus on julkistettu.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous valitsi uudelleen Yhtiön tilintarkastajaksi PricewaterhouseCoopers Oy:n seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti. Yhteisön päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Pasi Karppinen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio laskun ja tarkastusvaliokunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 7 500 000 Yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Omia osakkeita voidaan hankkia vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintapäivän markkinahintaan säännellyllä markkinalla Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, ja se kumoaa edellisessä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetyn omien osakkeiden hankkimisvaltuutuksen.

Valtuutus päättää osakeannista ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Osakeanti voidaan toteuttaa joko uusia osakkeita antamalla tai Valmetin hallussa olevia omia osakkeita luovuttamalla. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakeannista myös suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen ja erityisten oikeuksien antamisesta osakeyhtiölaissa mainituin edellytyksin. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 15 000 000 osaketta.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, ja se kumoaa edellisessä varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetyn valtuutuksen päättää osakeannista sekä osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

Nimitystoimikunnan työjärjestyksen muuttaminen

Yhtiökokous päätti muuttaa nimitystoimikunnan työjärjestystä. Muutoksiin lukeutuu muutos, jonka perusteella osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä neljällä osakkeenomistajalla, joiden osuus Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on Euroclear Finland Oy:n pitämän Yhtiön osakasluettelon perusteella suurin heinäkuun 1. päivänä (tällä hetkellä syyskuun 1. päivänä), sekä tiettyjä muita teknisiä muutoksia.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen asialistan kohdista 7-18 pidettiin ennakkoäänestys. Ennakkoäänestyksen tarkat tulokset kirjattiin kokouksen pöytäkirjaan. Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla Yhtiön internetsivuilla viimeistään 5.4.2022.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Valmetin hallitus piti järjestäytymiskokouksensa varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen. Hallitus totesi, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia Yhtiöstä. Aaro Cantellia lukuun ottamatta hallituksen jäsenet ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Yhtiö noudattaa hallituksen jäsenen riippumattomuuden määrittelyssä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia.

Hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut keskuudestaan tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan jäsenet.

Hallituksen tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Eriikka Söderström (puheenjohtaja), Pekka Kemppainen ja Täytäntöönpanopäivään saakka Mikael Mäkinen, jonka jälkeen Anu Hämäläinen korvaa Mikael Mäkisen valiokunnan jäsenenä.

Hallituksen palkitsemis- ja henkilöstövaliokuntaan kuuluvat Mikael Mäkinen (puheenjohtaja), Aaro Cantell ja Monika Maurer.

Henkilöstön edustaja

Hallitus päätti kutsua Juha Pölläsen Valmetin Suomen henkilöstöryhmien valitsemana henkilöstön edustajana hallituksen kokouksiin. Hän osallistuu Valmetin hallituksen kokouksiin kutsuttuna asiantuntijana, ja hänen toimikautensa on sama kuin hallituksen jäsenten toimikausi.

 

 

Osallistumisoikeus, ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Yhtiökokoukseen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys on päättynyt 15.3.2022 klo 16.00.

Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää siellä osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.

Oikeus osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on varsinaisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 10. maaliskuuta 2022 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity Yhtiön osakasluetteloon.

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 14. helmikuuta 2022 klo 10.00. Osakasluetteloon merkityn Yhtiön osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua varsinaiseen yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 15. maaliskuuta 2022 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä. Ilmoittautumista yhtiökokoukseen ilman ennakkoäänten toimittamista ei katsota osallistumiseksi yhtiökokoukseen.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero. Valmetille ja Euroclear Finland Oy:lle luovutettuja henkilötietoja käytetään vain varsinaisen yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 14. helmikuuta 2022 klo 10.00 – 15. maaliskuuta 2022 klo 16.00 välisenä aikana:

 

a. Tämän linkin kautta - Yhtiökokoukseen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys on päättynyt 15.3.2022 klo 16.00

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestäminen linkin kautta edellyttää henkilöomistajien tapauksessa vahvaa sähköistä tunnistautumista suomalaisilla pankkitunnuksilla tai suomalaisella mobiilivarmenteella.

Yhteisöomistajien tapauksessa ilmoittautuminen ja ennakkoäänestäminen tapahtuu y-tunnusta ja arvo-osuustilinumeroa käyttämällä.
Mikäli yhteisöomistaja käyttää sähköistä Suomi.fi-valtuutta, ilmoittautuminen edellyttää valtuutetulta vahvaa sähköistä tunnistamista, joka toimii suomalaisilla pankkitunnuksilla tai suomaisella mobiilivarmenteella.

b. Sähköpostin tai postin kautta: Ennakkoäänestyslomake - Yhtiökokoukseen ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys on päättynyt 15.3.2022 klo 16.00

Osakkeenomistaja voi toimittaa ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot Euroclear Finland Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Valmet Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki.

 

Käyttäessään ennakkoäänestyspalvelua osakkeenomistaja antaa suostumuksensa sille, että Euroclear Finland Oy tarkastaa tarvittaessa arvo-osuusjärjestelmästä kyseisen osakkeenomistajan arvo-osuustilin numeron ennakkoäänien kirjaamiseksi.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Euroclear Finland Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumiselle ja ennakkoäänestämiselle varatun ajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenevät jäljempänä mainitut ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen vaadittavat tiedot.

 

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 10. maaliskuuta 2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 17. maaliskuuta 2022 klo 10.00. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi varsinaiseen yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa varsinaisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään viipymättä omaisuudenhoitajaltaan tilapäistä osakasluetteloon rekisteröitymistä, valtakirjan antamista ja varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistumista koskevat ohjeet. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti Yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtia ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.


Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamies voi osallistua vain äänestämällä ennakkoon edellä kuvatulla tavalla.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

 

Valtakirja ja äänestysohjeet

Valtakirjapohja

 

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen mirka.pirinen@valmet.com ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä 15. maaliskuuta 2022 klo 16.00, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

Valtakirjan toimittaminen Yhtiölle ennen ilmoittautumisajan ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että siitä ilmenee edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Yhteisöomistaja voi käyttää myös sähköistä Suomi.fi-valtuuttamispalvelua perinteisen valtakirjan sijaan. Tällöin yhteisö valtuuttaa nimeämänsä asiamiehen Suomi.fi-palvelussa osoitteessa www.suomi.fi/valtuudet käyttämällä valtuusasiaa ”Yhtiökokouksessa edustaminen”. Euroclear Finland Oy:n yhtiökokouspalvelussa asiamiehen tulee ilmoittautumisen yhteydessä tunnistautua vahvalla sähköisellä tunnistautumisella ja sen jälkeen sähköinen valtuus tarkistetaan automaattisesti. Vahva sähköinen tunnistaminen toimii suomalaisilla pankkitunnuksilla tai suomalaisella mobiilivarmenteella. Lisätietoja on saatavilla www.suomi.fi/valtuudet -sivulla.


Videolähetys

Yhtiö järjestää kokoukseen ilmoittautuneille osakkeenomistajille mahdollisuuden seurata yhtiökokousta verkossa videolähetyksen kautta.

  • Videolähetyksen seuraamista varten osakkeenomistajan tulee ensin ilmoittautua yhtiökokoukseen. Videolähetykseen ilmoittautuminen löytyy samasta palvelusta kuin yhtiökokoukseen ilmoittautuminen.
  • Kaikki videolähetystä katsomaan rekisteröityneet ovat saaneet Euroclearilta kaksi sähköpostia, jotka sisältävät käyttäjätunnuksen ja salasanan - Tarkista roskapostisi, jos et ole saanut sähköposteja
  • Ohjeet videolähetyksen seuraamiseen
  • Linkki videolähetykseen

Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että kokouksen seuraaminen videolähetyksen kautta ei tarkoita osallistumista yhtiökokoukseen, eikä mahdollista osakkeenomistajan oikeuksien käyttämistä yhtiökokouksessa. Osakkeenomistajia kehotetaan videolähetyksen seuraamisen lisäksi äänestämään ennakkoon tai vaihtoehtoisesti käyttämään äänioikeuttaan asiamiehen välityksellä (ohjeet löytyvät edeltä).

 

Vastaehdotukset yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettavia vastaehdotuksia yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen ir@valmet.com viimeistään 10. helmikuuta 2022 klo 16.00. 

Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon.

Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla viimeistään 14. helmikuuta 2022.

Vastaehdotuksia ei saapunut.


Kysymysten esittäminen ennakkoon

Osakkeenomistajilla on mahdollisuus esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 8. maaliskuuta 2022 klo 16.00 asti sähköpostitse osoitteeseen ir@valmet.com. Kysymysten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä tällä sivulla viimeistään 11. maaliskuuta 2022. 

Ennakkokysymyksiä ei saapunut.

 


Oikeus saada asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi

Osakkeenomistajilla on osakeyhtiölain mukaisesti oikeus saada yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Pyyntö tästä tulee lähettää kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Osakkeenomistajan tuli toimittaa mahdollinen pyyntö saada asia yhtiökokouksen esityslistalle viimeistään perjantaina 21.1.2022.


Tietosuoja

Valmet Oyj hallinnoi ja käsittelee tietoja yhtiökokouksen 2022 rekisteröintiä varten. Käsittelyn oikeusperusteen muodostavat rekisterinpitäjän oikeutetut edut kokouksen järjestämiseksi. Valmet käyttää Euroclear Finland Ltd:n ratkaisua rekisteröinnissä. Tietoja säilytetään EU:ssa ja niitä säilytetään viisi vuotta.

Valmet noudattaa asiaankuuluvia rekisteröidyn oikeuksia. Niihin kuuluu oikeus tarkastaa omat henkilötiedot, tehdä niihin oikaisuja, rajoittaa tai vastustaa niiden käsittelyä. Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojaviranomaiselle.

Jos sinulla on kysyttävää tietosuojaperiaatteista, ota yhteyttä Valmetin tietosuojavastaavaan tietosuojalomakkeella.