Muutos Valmetin johtoryhmässä

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 28.4.2023 klo 10.00

Tekniikan tohtori, KTM Tero Kokko on nimitetty Valmetin EMEA-alueen johtajaksi 1.6.2023 alkaen. Uudessa tehtävässään Tero Kokko on Valmetin johtoryhmän jäsen ja raportoi toimitusjohtaja Pasi Laineelle.

Tero Kokko toimii tällä hetkellä Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjassa Kudokset-yksikön johtajana, jossa hän aloitti vuonna 2020. Tätä ennen hän työskenteli eri johtotehtävissä Cargotecissa ja siihen kuuluvassa Kalmarissa vuodesta 2011 sekä Metson automaatioliiketoiminnassa vuosina 2004-2011. Vuosina 1998-2004 Tero Kokko toimi vanhempana tutkijana ja tutkimusinsinöörinä Tampereen teknillisessä korkeakoulussa.

”Olemme valinneet Tero Kokon perusteellisen, monia erinomaisia ulkoisia ja sisäisiä ehdokkaita sisältäneen rekrytointiprosessin jälkeen johtamaan EMEA-aluettamme. Terolla on pitkäaikainen, kansainvälinen johtamiskokemus, ja hän on toteuttanut menestyksekkäästi useita tärkeitä muutoshankkeita Kudokset-yksikössämme. Tero on osoittanut vahvaa kykyä viedä suunnitelmat käytäntöön, ja hän hyödyntää erinomaisesti syvällistä teknologian ja tämän teollisuuden alan tuntemustaan liiketoiminnan jatkuvassa parantamisessa ja uusiutumisessa. Toivotan Tero Kokon lämpimästi tervetulleeksi johtoryhmäämme”, toteaa Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.

Tero Kokko seuraa tehtävässä Vesa Simolaa, jonka päätöksestä jatkaa uraansa Valmetin ulkopuolella ilmoitettiin helmikuussa.

Tero Kokon CV:

Tero Kokko
EMEA-alueen johtaja, Valmet 1.6.2023 alkaen
syntynyt 1973
Tekniikan tohtori, Kauppatieteen maisteri (KTM)
Suomen kansalainen

Relevantti aikaisempi työhistoria:

Yksikön johtaja, Kudokset, Palvelut-liiketoimintalinja, Valmet, 2020 – nykyinen
Johtaja, Kalmar Automation Solution, Cargotec, 2019-2020
Johtaja, Automation and Projects -divisioona, Kalmar, Cargotec, 2016-2019
Toimitusjohtaja, Cargotec Finland, 2016-2020
Johtaja, Horizontal transportation, Kalmar, Cargotec, 2012-2016
Johtaja,Yard Cranes, Cargotec, 2011-2012
Johtaja, Control Measurement solution, Metso Automation, 2009-2011
Johtaja, Liiketoiminnan kehitys, Metso Automation, 2008-2009
Tuotepäällikkö, Metso Automation, 2004-2008
Vanhempi tutkija, Tampereen teknillinen korkeakoulu, 2003-2004
Tutkimusinsinööri, Tampereen teknillinen korkeakoulu, 1998-2002
 

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Pasi Laine, toimitusjohtaja, Valmet, puh. +358 10 672 0001
Anu Salonsaari-Posti, johtaja, viestintä, markkinointi ja kestävä kehitys, Valmet, puh. +358 50 453 4262


Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillämme ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. 17 500 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Valmetin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 5,1 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely