Valmet on mukana tekemässä tekstiiliteollisuudesta kestävämpää

22.06.2021

Tekstiiliteollisuus on maailman kolmanneksi suurin teollisuuden ala. Vain autoteollisuus ja elektroniikan valmistus ovat sitä suurempia. Tekstiiliteollisuus myös kasvaa nopeasti. Samaan aikaan niin kuluttajat kuin jätelainsäädäntökin luovat muotibrändeille paineita kehittää kestäviä ratkaisuja. Yli 60 prosenttia tekstiileistä on tehty fossiilipohjaisista raaka-aineista ja mikromuoveista. Puuvilla on luonnonkuitu, mutta sen viljelyyn tarvitaan paljon vettä, lannoitteita ja tuholaistorjunta-aineita.

Maailmassa syntyy valtavasti tekstiilijätettä, mutta vaatteiden kierrätys on edelleen lapsenkengissä. Vain alle prosentti vaatetuksesta kierrätetään tekstiilikuiduksi. Kaatopaikalle päätyy 57 prosenttia, poltettavaksi 25 prosenttia. Euroopan Unionin jäsenmaiden on järjestettävä tekstiilijätteen keräys kierrätystä varten vuoteen 2025 mennessä. Muovipohjaisten kuitujen suuri osuus sekä sekoitemateriaalit luovat haasteita kierrätykselle.

Miten tämä kaikki liittyy Valmetiin? Valmet on erikoistunut jalostamaan ja muuntamaan uusiutuvista materiaaleista kestäviä ja vastuullisia tuloksia. Prosessiteknologian osaaminen ja tietotaito, joka meillä on sellu- ja paperiteollisuudesta, on sovellettavissa myös tekstiilikuituprosesseihin. Valmetin teknologiat sulfaatti- ja liukosellun valmistukseen sekä massanvalmistukseen ovat jopa sellaisenaan käyttökelpoisia tekstiilien kierrätysprosesseissa. Prosessien lisäksi Valmet voi toimittaa myös automaation ja palvelut.

Liukosellu on viskoosin ja lyocellin raaka-aine. Valmet työskentelee kaikkien suurten liukoselluvalmistajien kanssa. Suurin liukosellun tuottaja on Sappi. Monilla toimijoilla on suunnitelmia kasvattaa liukosellukapasiteettia, joko rakentamalla uusia tehtaita tai muuntamalla vanhoja sellutehtaita tuottamaan liukosellua. Valmetin tämänhetkisistä liukoselluprojekteista isoin on Brasiliassa, jonne Valmet toimittaa avainprosessit ja automaation Lenzingin ja Duratexin yhteisyritykselle. Uuden liukosellutehtaan käynnistyksen odotetaan tapahtuvan vuoden 2022 alkupuoliskolla, ja sen kapasiteetti tulee olemaan 500 000 tonnia/vuosi. Valmetin toimitukseen sisältyy kuitulinja, sellunkuivaus- ja paalauslinja, haihduttamo, valkolipeälaitos sekä koko tehtaan laajuinen automaatiojärjestelmä. Tilauksen arvoa ei julkistettu, mutta tämän kokoisen ja laajuisen toimituksen arvo on tyypillisesti noin 200–250 miljoonaa euroa.

Tammikuussa 2021 tiedotimme, että Renewcell on valinnut Valmetin päälaitetoimittajaksi tekstiilien kierrätyslaitokselle Sundsvalliin, Ruotsiin. Laitos tulee olemaan ensimmäinen kaupallisen mittakaavan tekstiilinkierrätyslaitos maailmassa. Sen on tarkoitus käynnistyä vuoden 2022 jälkipuoliskolla ja kapasiteetin odotetaan olevan 60 000 tonnia vuodessa. Laitosta on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa. Tilauksen arvo Valmetille on noin 25 miljoonaa euroa.

Valmetin Renewcellille toimittama teknologia sisältää massanvalmistuksen, valkaisun ja kuivatuksen, jotka ovat tyypillisesti käytössä suurissa, viimeistä teknologiaa edustavissa liukosellutehtaissa. Näin ollen Valmetilla on jo valmiiksi alan johtava osaaminen tarvittavassa teknologiassa sekä referenssiasiakkaita selluntuotannossa. Valmetin ratkaisun avulla Renewcell pystyy kierrättämään kuitupohjaiset tekstiilijätteet, kuten puuvilla- ja viskoosivaatteet, muuttamalla ne 100% kierrätetyistä tekstiileistä valmistettavaksi liukoselluloosaksi nimeltä Circulose®. Korvaamalla neitseelliset tekstiilikuidut, kuten puuvillan, Circulose® -tuotteilla muotimerkit voivat vähentää raaka-aineiden louhinnan ja muotijätteen syntymisen aiheuttamia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Circulose® valittiin yhdeksi TIME Magazinen 100 parhaasta keksinnöstä vuonna 2020. Renewcellin mukaan heidän kierrätyslaitoskonseptinsa on valmis maailmanlaajuiseen levitykseen.  

Neitseellisiäkin tekstiilikuituja tarvitaan, ja monet yritykset kehittävät tuotantoprosesseja uusille, biopohjaisille tekstiileille. Myös nämä uudet biopohjaiset tekstiiliprosessit tarjoavat mahdollisuuksia Valmetin teknologialle ja osaamiselle. Toukokuussa tiedotimme, että Valmet toimittaa teknologiaa Spinnova-Suzano-yhteisyrityksen tekstiilikuitutehtaalle Jyväskylään. Spinnova on kehittänyt läpimurtotekniikan, jolla valmistetaan tekstiilikuituja puusta tai jätteistä, kuten tekstiili- tai ruokajätteistä, ilman haitallisia kemikaaleja. Patentoitu SPINNOVA®-kuitu ei aiheuta jätettä, sivuvirtoja eikä mikromuoveja, ja se vähentää hiilidioksidipäästöjä ja vedenkulutusta. SPINNOVA®-materiaalit ovat maailman biohajoavimpia ja kierrätettävimpiä. Hiljattain Spinnova kertoi merkittävästä läpimurrosta, kumppanuudesta Adidaksen kanssa.

Jyväskylän tehdas tulee olemaan ensimmäinen kaupallisen mittakaavan SPINNOVA®-kuitutehdas ja sen odotetaan valmistuvan vuoden 2022 lopussa. Spinnova-Suzano-yhteisyrityksessä Spinnova on yksinomainen teknologiatoimittaja ja Suzano, maailman suurin eukalyptussellun tuottaja, toimittaa tarvittavan raaka-aineen eli sertifioidun, mikrofibrilloidun selluloosan (MFC). Spinnova valitsi Valmetin kumppanikseen, koska meillä on hyväksi havaittu teknologia ja pitkä kokemus prosessien laajentamisesta. Valmet toimittaa projektiin korkean teknologian ilmankuivaimet kuivauskoneisiin. Teknologiaa hyödynnetään nykyisellään paperin ja kartongin valmistuksessa, ja sitä on mukautettu selluloosapohjaisen tekstiilikuidun tuotantoon.

Valmet haluaa olla mukana tekstiiliteollisuuden murroksessa. Investoimme teknologian kehittämiseen, ja yhdessä asiakkaidemme kanssa voimme käyttää koelaitoksiamme tekstiilikuituprosessien tutkimiseen ja testaamiseen. Matka ideasta kaupalliseen tuotteeseen vie aikaa. Esimerkiksi Renewcellin kanssa Valmet on kehittänyt kierrätysteknologiaa useiden vuosien ajan. Jää myös nähtäväksi, mitkä tuotantoprosessit lopulta muodostuvat voittajiksi. Joka tapauksessa on hyvin mahdollista, että tulevaisuudessa tekstiilikuituvalmistajista tulee tärkeä asiakassegmentti Valmetille.