Valmetin Q2/2020 oli kohtalaisen hyvä pandemiasta huolimatta

28.7.2020

Valmetin vuoden 2020 toinen neljännes oli kohtalaisen hyvä Covid-19-pandemiasta huolimatta. Suurin osa avainluvuistamme parani verrattuna kauteen Q2/2019. Saadut tilaukset olivat 826 miljoonaa euroa ja ne laskivat viime vuodesta. Tilaukset pysyivät edellisvuoden tasolla Sellussa ja energiassa ja Automaatiossa, mutta laskivat Palveluissa ja Papereissa. Palveluissa lasku liittyi koronaviruspandemiaan. Monet asiakkaamme rajoittivat pääsyä tiloihinsa, mikä johti häiriöihin erityisesti Valmetin kenttäpalveluissa ja tehdasparannusprojekteissa. Papereissa on hyvä muistaa, että vertailukausi oli vahva ja sisälsi kaksi merkittävää tilausta: yhden Brasiliasta ja yhden Saksasta. Tänä vuonna aktiviteetti on ollut hyvällä tasolla etenkin Kiinassa.

Positiivisia asioita olivat liikevaihdon pysyminen edellisvuoden tasolla, vaikka pandemia vaikutti negatiivisesti etenkin Palveluihin. Kannattavuus parani ja vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 76 miljoonaan euroon toisella neljänneksellä. Taseemme oli vahva ja nettovelkaantuneisuusaste oli -23 prosenttia.

Valmetin saadut tilaukset olivat hieman paremmat kuin analyytikoiden konsensus odotti. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 64 prosenttia analyytikoiden ennusteita korkeampi ja vertailukelpoinen liikevoittomarginaali oli 2,7 prosenttiyksikköä odotuksia korkeampi.

Useat analyytikoiden kysymykset liittyivät Valmetin kannattavuuden kehitykseen ja lyhyen aikavälin markkinanäkymiin. Saimme myös kysymyksiä Neleksen osakkeiden hankintaan liittyen. Tässä joitain useimmin kysyttyjä kysymyksiä.

Miksi saadut tilaukset laskivat 24 prosenttia verrattuna kauteen Q2/2019?

Suurin syy oli tilausten lasku Paperit-liiketoiminnassa. Paperien osalta on toisaalta hyvä muistaa, että saimme vertailukaudella kaksi merkittävää tilausta – yhden Brasiliasta (kokonaisarvoltaa 260-290 miljoonaa euroa sisältäen selluteknologian) sekä yhden Saksasta (arvoltaan 150-200 miljoonaa euroa). Paperien saadut tilaukset olivat yhteensä 201 miljoonaa euroa toisella neljänneksellä, mikä on mielestämme kohtalaisen hyvä määrä. Lisäksi Covid-19 vaikutti negatiivisesti huoltopalvelujen tilauksiin toisella neljänneksellä.

Miksi vertailukelpoinen EBITA kasvoi?

Vertailukelpoinen EBITA kasvoi matalampien myynnin ja hallinnon yleiskustannusten seurauksena. Vertailukelpoiset myynnin ja hallinnon yleiskustannukset olivat 11 miljoonaa euroa matalammat kuin vertailukaudella, etenkin matalampien matkustuskulujen takia. Lisäksi projektiliiketoiminta performoi toisella neljänneksellä vahvasti.

Kuinka Covid-19 vaikutti Valmetin liiketoimintaan toisella neljänneksellä?

COVID-19-pandemia vaikutti toimintoihimme toisella vuosineljänneksellä. Monet asiakkaamme rajoittivat pääsyä tiloihinsa, mikä johti häiriöihin erityisesti Valmetin kenttäpalveluissa ja tehdasparannusprojekteissa. Pandemialla oli negatiivinen vaikutus Palveluiden saatuihin tilauksiin ja liikevaihtoon. Projektiliiketoiminnassa COVID-19 aiheutti projektien viivästymisiä sekä joitakin viivästyksiä toimitusketjussa. Toisaalta matkustuskulut olivat matalammat pandemian seurauksena.

Miksi Valmet ei julkaissut tulosohjeistusta vuodelle 2020?

Emme tiedä kuinka koronatilanne kehittyy loppuvuoden aikana. Esimerkiksi toisen aallon mahdollisuus tietyllä maantieteellisellä alueella tai jokin muu kehityssuunta, joka on vaikea ennustaa tällä hetkellä. Vaikutukset Valmetin toimintoihin ja liiketoimintaympäristöön riippuvat kriisin pituudesta ja vakavuudesta, jotka eivät vielä ole tiedossa.

Perinteisten paperien (kuten esimerkiksi sanomalehtipaperin, aikakauslehtipaperin ja toimistopaperin) kysyntä on laskenut pandemian aikana. Miten tämä vaikuttaa Valmetin liiketoimintaan?

Graafisten paperien kysynnän lasku ei ole uusi ilmiö, mutta on totta että useita vuosia käynnissä ollut kysynnän lasku on pandemian aikana kiihtynyt. Tämä näkyi myös Valmetin tilauskertymässä toisella neljänneksellä. Kysyntä kuitenkin kasvaa sellussa sekä muissa Valmetille tärkeissä paperilaaduissa kuten kartongissa ja pehmopaperissa. Valmetin tehtävänä on jatkuvasti etsiä uusia tapoja palvella asiakkaitamme paremmin ja tuottaa heille lisäarvoa.

Vuoden 2020 ensimmäinen vuosipuolisko oli kohtalaisen vahva Valmetille. Miltä toinen vuosipuolisko näyttää?

Emme muuttaneet lyhyen aikavälin markkinanäkymiä. Monet asiakkaat rajoittavat pääsyä tiloihinsa, ja tämä vaikuttaa Valmetin liiketoimintaan edelleen. Pandemian kestoa ja maantieteellistä kehitystä ei vieläkään osata ennustaa. Kysyntä vaihtelee alueittain – Kiina on ollut Valmetin näkökulmasta aktiivinen sekä vakaassa liiketoiminnassa että projektiliiketoiminnassa, kun taas Pohjois-Amerikka on ollut heikompi. Korkea tilauskantamme on hyvä lähtökohta toiselle vuosipuoliskolle mentäessä.

Onko teillä jotakin uutta kerrottavaa Nelekseen liittyvistä suunnitelmistanne?

Ei ole – toistamme samat viestit jotka olemme kertoneet jo aikaisemmin. Valmet ei ole tehnyt mitään uusia päätöksiä tilanteeseen liittyen.