Oikeat venttiilit varmistavat polymeroinnin tehokkuuden

Lähikuva öljystä

Suurille syklimäärille soveltuvat venttiilit polymerointiin

Polymerointireaktorin venttiilien toiminta vaihtelee prosessin vaiheen mukaan. Niitä voidaan tarvita tuotteen siirtoon, erottamiseen, kaasun poistoon tai paineen tasaamiseen. Kaikki käyttökohteet edellyttävät venttiililtä kuitenkin luotettavuutta ja suuria syklimääriä.

Polymeroinnissa käytettävien venttiilien on oltava varmasti kestäviä, sillä syklimäärä on 100 000–1 500 000 sykliä vuodessa ja iskuaika alle kolme sekuntia. Prosessi käsittää myös suuria paine-eroja ja tärinää aiheuttavia laitteita. Lisäksi materiaalit sisältävät usein hankaavia aineita, ja jatkuva polymerointi voi aiheuttaa polymeerin kertymistä venttiilin osiin.

Tällaisiin käyttökohteisiin on ehdottomasti valittava pitkäikäinen metallitiivisteinen palloventtiili, joka pysyy tiiviinä pitkään. Jos haluat estää polymeerien pääsyn tiivisteen taakse, jossa ne voisivat aiheuttaa venttiilien kiinnileikkautumista, myös polymeerisuojaus on välttämätön. Lisäksi katalyytin aiheuttama hankaus voi haitata venttiilien toimintaa. Kaikki tämä vaikuttaa soveltuvan venttiilityypin valintaan.

Venttiilien instrumentointi on määritettävä laitoksen olosuhteiden mukaan. Diagnostiikkaominaisuudet puolestaan mahdollistavat ennakoivan kunnossapidon suunnittelun ja venttiilien kunnonvalvonnan.

Asiantuntijamme neuvovat sinua mielellään polymerointiin parhaiten soveltuvien venttiilien valinnassa. Heiltä saat tietoa tärkeistä yksityiskohdista sekä apua omaan juuri käyttökohteeseesi optimoidun ratkaisun valintaan.

Oikein valittujen venttiilien edut

  • turvallisuus, pitkäkestoinen tiiviys ja pitkä käyttöikä
  • toimintavarmuus: puhdistuva tiivisterakenne
  • päästösuojaus, kiertotekniikka ja jousikuormitteinen tiiviste
  • käytössä todistettu suorituskyky
  • ei polymeerien kertymistä onkaloihin
  • diagnostiikkaominaisuudet: perustasoinen tai laaja diagnostiikka käyttökohteen ja suunnitellun kunnossapidon vaatimusten mukaan
  • mahdollisuus tuottaa korkealaatuisia edistyneitä polymeerejä, jotka edellyttävät uudenlaisia katalyytteja ja metallitiivisteisiä venttiilejä
  • venttiilien instrumentointimahdollisuus laitoksen vaatimusten mukaan.

Jos haluat tietää lisää suurille syklimäärille soveltuvien venttiilien käytöstä polymerointiprosessissa, aihetta käsitellään tarkemmin tässä applikaatioraportissa.

Tekstiä muokattu yritysnimen muuttuessa Nelekseksi 1.7.2020.

Kaavio