Valmetille havupuusellulinjan uusintatilaus Holmenilta Iggesundin tehtaalle

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 3.3.2015 kello 12.00

Valmet toimittaa laitteita ja palveluja havupuusellulinjan uusintaa varten Holmenin Iggesundin tehtaalle Ruotsiin. Uusinnalla parannetaan tuotannon jatkuvuutta, alennetaan muuttuvia kustannuksia ja lisätään selluntuotantokapasiteettia 15 prosentilla 50 000 tonniin saakka. Uusinta toteutetaan kahdessa vaiheessa vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen saapuneisiin tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta.

"Meillä on hyviä kokemuksia, koska Valmetin puristimet ovat olleet tehtaallamme käytössä jo vuosia. Tällä uusinnalla poistetaan prosessin pullonkaulat ja parannetaan selluntuotantokapasiteettia. Muuttuvat kustannukset alenevat, mikä vahvistaa kilpailukykyämme", kertoo Iggesundin tehtaanjohtaja Olov Winblad von Walter.

"Tämä uusinta on ensimmäinen askel kohti puristimiin perustuvaa valkaisulaitosta. Korkea jäteveden kiintoainepitoisuus tekee prosessinhallinnasta entistä helpompaa ja vähentää pesureista tulevaa jäteveden määrää verrattuna pesureihin joilla on alhaisempi jäteveden kiintoainepitoisuus. Lisäksi veden ja kemikaalien käyttö minimoidaan. Odotamme innolla hyvää yhteistyötä tässäkin projektissa", sanoo Valmetin myyntipäällikkö Mikael Gustafsson.

Teknistä tietoa Valmetin toimituksesta

Valmetin toimitus sisältää tärkeimmät koneet, perussuunnittelun ja asennuksen. Ensimmäisessä vaiheessa uusitaan kaksi painediffuusoria keittotehdasta ja ruskean massan pesua varten. Lisäksi asennetaan uusi TwinRoll-puristin. Seuraavaksi happidelignifiointivaihetta laajennetaan kaksivaiheiseksi OxyTrac-järjestelmäksi, mikä mahdollistaa alhaisemmat kappaluvut jopa tuotannon kasvaessa. Valkaisimoon asennetaan kaksi uutta TwinRoll-puristinta. Puristimen käyttöön perustuvan valkaisimon avulla vähennetään veden ja kemikaalien kulutusta.

Tietoa Holmenista ja Iggesundin tehtaasta

Holmen on metsäteollisuusyhtiö, joka valmistaa painopaperia, kartonkia ja sahatavaraa sekä hoitaa metsätalouteen ja energiantuotantoon liittyviä liiketoimia.

Holmen-konsernin Iggesundin tehdas on yksi maailman edistyksellisimmistä ja täysin integroituneista sellu- ja kartonkitehtaista. Tuoteperhe on nimeltään Invercote, ja sitä käytetään korkealaatuisiin graafisiin ja pakkaussovelluksiin. Hajuvesien, suklaan, viinien, vahvojen alkoholijuomien, savukkeiden ja CD-levyjen korkealaatuiset pakkaukset ovat esimerkkejä käyttökohteista. Tehtaan tuotantokapasiteetti on 340 000 tonnia vuodessa, ja työntekijöitä on noin 800.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Mikael Gustafsson, myyntipäällikkö, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet, puh. +46 70 653 3809

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 10 500 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal