Uusi Valmetin toimittama pehmopaperin valmistuslinja käynnistettiin PT Suparma Tbk:n tehtaalla Indonesiassa

Valmet Oyj:n ammattilehdistötiedote 11.5.2015 klo 11:00

PT Suparma Tbk:n uusi Indonesian Surabayassa sijaitseva pehmopaperin tuotantolinja käynnistettiin kaksi päivää aikataulusta edellä 8.4.2015. Valmetin toimittaman Advantage DCT 100 -koneen myötä yhtiön nykyinen kylpyhuone- ja pyyhepapereiden sekä vaippojen pehmopaperin tuotantokapasiteetti Indonesian markkinoille kasvaa 25 000 tonnilla vuodessa.  Uusi linja täyttää yhtiön tavoitteet tuottaa korkealaatuista pehmopaperia kustannustehokkaasti ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

"Yhteistyö Valmetin kanssa on ollut arvokas kokemus. Projektin aikana opimme paljon. Valmet on tunnettu johtavana paperikoneiden valmistajana, ja olemme ylpeitä, että omistamme yhden heidän paperikoneistaan. Valmet onnistui kiistattomasti toimittamaan meille maailmanluokan koneen. Onnistuimme tuottamaan kauppalaatuista pehmopaperia jo kaksi päivää koneen käynnistyksen jälkeen. Oli ilo työskennellä yhdessä Valmetin tiimin kanssa ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen", sanoo PT Suparma Tbk:n johtaja Edward Sopanan.

"Oli ilo työskennellä yhdessä PT Suparman kanssa. Heidän tiiminsä on osaava ja sitoutunut, ja he ovat ylpeitä saavutuksistaan. Hyvä yhteistyö tiimien välillä projektin alusta käynnistykseen varmisti menestyksekkään projektin", sanoo Valmetin Pehmopaperit-liiketoimintayksikön projektipäällikkö Stefan Ziegel.

Valmetin ja PT Suparman käynnistystiimi

Teknistä tietoa uudesta tuotantolinjasta
Valmetin toimitus sisälsi kokonaisen, nopeakäyntisen pehmopaperin tuotantolinjan, johon kuuluu Advantage DCT 100 -pehmopaperikone, jossa on OptiFlo-perälaatikko, valuraudasta valmistettu jenkkisylinteri sekä Advantage AirCap -jenkkihuuva. Valmet toimitti yhtiölle myös massankäsittelylaitteita sekä hankkeen perussuunnittelun ja koneen asennus- ja käyttöönottopalveluita.

Uuden linjan leveys on 2,75 m ja käyntinopeus 1 600 m/min. Uuden tuotantolinjan raaka-aineena käytetään sekä ensiö- että kierrätyskuitua.

Tietoa asiakkaasta PT Suparma Tbk
PT Suparma Tbk aloitti paperin ja kartongin tuotannon vuonna 1976. Yhtiö asensi ensimmäisen pehmopaperikoneensa vuonna 2007, ja se tunnetaan nykyään korkealuokkaisen kartongin, laminoidun voimapaperin sekä pehmopaperin toimittajana Indonesian sekä Aasian, Australian ja Afrikan markkinoille. Yhtiö työllistää 1 800 henkilöä, ja sen vuosituotanto on yli 200 000 tonnia paperia. PT Suparma Tbk:n osakkeet on listattu Indonesian pörssissä.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Ingmar Andersson, myyntipäällikkö, Pehmopaperitehtaat-liiketoimintayksikkö, Valmet, puh. +46 705 17 13 90
Stefan Ziegel, projektipäällikkö, Pehmopaperitehtaat-liiketoimintayksikkö, Valmet, puh. +46 705 17 12 31

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal