Metson pääomamarkkinapäivä Amsterdamissa 26.11.2014

Metson pääomamarkkinapäivä Amsterdamissa 26.11.2014


Metso Oyj:n pörssitiedote 26.11.2014 klo 12:30  paikallista aikaa

Metso järjestää tänään 26.11.2014 pääomamarkkinapäivän Amsterdamissa.
Tilaisuudessa esitellään konsernin strategiaa, taloudellista tilannetta ja
taloudellisia tavoitteita sekä Metson kolmen liiketoiminta-alueen kasvunäkymiä
ja kehityshankkeita.

Metson tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksessa 23.10.2014 julkistamat
markkinanäkymät pysyvät ennallaan.

Metso myös toistaa taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2014 (julkaistu alun
perin 6.2.2014): perustuen markkinanäkymiin, tilauskantaamme vuodelle 2014,
tämänhetkisiin valuuttakursseihin sekä meneillä oleviin
kustannustehokkuustoimenpiteisiimme, arvioimme, että vuoden 2014 liikevaihtomme
laskee jonkin verran vuoteen 2013 verrattuna, ja että liike­voittomarginaali
(EBITA) ennen kertaluonteisia eriä on noin 12 prosenttia liikevaihdosta.

Metson pääomamarkkinapäivä alkaa klo 12.00 Amsterdamin aikaa (13.00 Suomen
aikaa). Englanninkieliset esitysmateriaalit julkaistaan tilaisuuden alkaessa
yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.metso.com/cmd. Pääomamarkkinapäivää voi
seurata suorana lähetyksenä Metso verkkosivujen kautta. Tallenteet esityksistä
julkaistaan samassa osoitteessa tilaisuuden jälkeen.

Metso on johtava prosessitehokkuuden toimittaja asiakkailleen kaivos-, öljy- ja
kaasu- sekä kivenmurskausalalla. Mineraalienkäsittelyssä sekä virtauksensäädössä
käytettävät Metson laite- ja palveluratkaisut parantavat prosessien
käytettävyyttä ja luotettavuutta ja edistävät kestävää kehitystä ja
kannattavuutta. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna
2013 Metson liikevaihto oli 3,8 miljardia euroa.  Metso palvelee asiakkaitaan
noin 16 000 ammattilaisen voimin 50 maassa. Expect results
www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup





Lisätietoja :

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253





Metso Oyj



Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja



Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja



jakelu:



Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com