Valmet vihki käyttöön suodatinkankaiden tuotannon ja kehitystyön keskuksen laajennuksen Portugalissa

Valmet Oyj:n ammattilehdistötiedote 30.4.2015 klo 12:00

Valmet on vihkinyt käyttöön Portugalissa sijaitsevan Ovarin-yksikkönsä laajennuksen. Laajennuksen myötä Ovarin-yksiköstä on kasvanut Valmetin suodatinkankaiden tuotannon ja kehitystyön keskus. Yksikkö valmistaa suodatinkankaita kiinteiden aineiden, nesteiden ja pölyn suodatukseen sekä pesulateollisuuden huopia ja lisävarusteita.

"Tuotannon keskittämisen lisäksi keskitämme suodatukseen liittyvän tutkimus- ja kehitystyömme Ovariin, jotta meillä on paras osaaminen ja tutkimusvälineistö saman katon alla. Nyt loppuun saatettu investointi takaa kilpailukykymme suodatinkangas-liiketoiminnassa", sanoo Valmetin Suodatinkankaat-teknologiayksikön johtaja Jani P. Hämäläinen.

Valmetin Ovarin-yksikön vihkiäisseremonia. Kuvassa vasemmalta: Salvador Malheiro, Ovarin pormestari, Luciano Amaral, Valmetin Ovarin yksilön paikallisjohtaja, Pedro Mota Soares, solidarisuus-, työllisyys- ja sosiaaliturvaministeri ja Jukka Tiitinen, Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja.

Valmet valmistaa suodatinkankaita Portugalin lisäksi Brasiliassa, Kiinassa, Puolassa, Yhdysvalloissa ja jossain määrin myös Suomessa.

Suodatinkankaissa hyvät kasvumahdollisuudet

Suodatinkankaiden markkinat ovat monimuotoiset, sillä suodatinkankaita käytetään monilla eri teollisuuden aloilla. Valmet keskittyy suodatinkankaisiin, jotka on suunnattu sellu-, paperi-, voimantuotanto-, kaivos- ja kemianteollisuudelle sekä alumiinioksidin, sementin ja elintarvikkeiden tuotantoon. Maailmanlaajuisesti kiristyvät päästönormit ja lainsäädäntö luovat suodatusmarkkinoille erinomaisia kasvumahdollisuuksia.

"Suodatinkangasliiketoiminta on hyvä esimerkki Valmetin laajasta palveluvalikoimasta. Parannamme asiakkaidemme suorituskykyä tarjoamalla luotettavia kustannus- ja energiatehokkaita ratkaisuja suodatusasiantuntijoidemme tukemana", sanoo Jukka Tiitinen, Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja.

Suodatinkangasta

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Luciano Amaral, paikallisjohtaja, Ovar, Kudokset-liiketoimintayksikkö, Palvelut-liiketoimintalinja, Valmet, puh. +351 256 579 500

Jani P. Hämäläinen, Suodatinkankaat-teknologiayksikön johtaja, Palvelut-liiketoimintalinja, Valmet, puh. +358 40 847 7587

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal