Valmetin nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta

Valmet Oyj:n pörssitiedote 22.1.2015 klo 13.00

Ehdotus hallituksen kokoonpanosta

Valmet Oyj:n nimitystoimikunta ehdottaa seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka on suunniteltu pidettäväksi 27.3.2015, hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemää varsinaisen yhtiökokouksen 2016 päättymiseen asti, ja että

  • Mikael von Frenckell, Lone Fønss Schrøder, Friederike Helfer, Pekka Lundmark, Erkki Pehu-Lehtonen ja Rogerio Ziviani valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi,
  • Bo Risberg valitaan hallitukseen uutena jäsenenä.

              
Nimitystoimikunta ehdottaa, että Bo Risberg valitaan hallituksen puheenjohtajaksi ja Mikael von Frenckell valitaan uudelleen hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Valmet Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Viinanen on ilmoittanut Valmetin nimitystoimikunnalle, että hän ei ole käytettävissä hallituksen valinnassa seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa. Jukka Viinanen (s.1948) on toiminut Metson hallituksen jäsenenä vuosina 2008-2013 ja puheenjohtajana vuosina 2009-2013. Hän on toiminut Valmetin hallituksen puheenjohtajana jakautumisesta (31.12.2013) lähtien.

Nimitystoimikunta toteaa, että henkilöstön edustaja osallistuu hallituksen kokouksiin kutsuttuna asiantuntijana yritysten hallinnosta annetun Suomen lain mukaisin rajoituksin. Uusi hallitus kutsuu henkilöstön edustajan järjestäytymiskokoukseensa ulkoisena asiantuntijanaan varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen.

Ehdotus hallituksen palkitsemisesta

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että varsinaisessa yhtiökokouksessa valittavan, varsinaisen yhtiökokouksen 2016 päättymiseen asti toimivan hallituksen vuotuisen palkkion maksaminen toteutuu seuraavasti:

  • 100 000 euroa hallituksen puheenjohtajalle,
  • 60 000 euroa hallituksen varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle,
  • 48 000 euroa jokaiselle hallituksen jäsenelle.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkiona 700 euroa kokoukselta, ja jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa 1 400 euroa kokoukselta, ja niille jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella 2 800 euroa kokoukselta mukaan lukien valiokuntien kokoukset.

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että palkkion saannin edellytyksenä hallituksen jäsenen tulee suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen hankkia 40 prosentilla kiinteästä vuosipalkkiostaan Valmet Oyj:n osakkeita säännellyllä markkinalla Helsingin Pörssissä muodostuvaan hintaan, ja että hankinta toteutetaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2015 on julkistettu.

Nimitystoimikunta

Martin Oliw (osakas, Cevian Capital AB) toimi nimitystoimikunnan puheenjohtajana. Nimitystoimikunnan jäseniä olivat Kari Järvinen (toimitusjohtaja, Solidium Oy), Jorma Eräkare (sijoitusjohtaja, Nordea Funds Oy), Roger Hagborg (sijoitusneuvonantaja, Triton) ja Jukka Viinanen asiantuntijajäsenenä Valmet Oyj:n hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa.

Valmetin hallitus sisällyttää nämä ehdotukset varsinaisen yhtiökokouksen 2015 kokouskutsuun, joka julkaistaan arviolta 6.2.2015.

Lisätietoja antavat:

Martin Oliw, Valmet Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, +46 8 545 675 50

VALMET OYJ

Markku Honkasalo
talousjohtaja

Hanna-Maria Heikkinen
sijoittajasuhdejohtaja

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Seuraa Valmet IR:ää Twitterissä www.twitter.com/valmetir