Valmetille ennätysmäärä kesätyöntekijöitä, lähes 500 nuorta kesätöihin ja harjoitteluun Suomessa

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 18.5.2017 klo 11:00

Valmetissa työskentelee tänä kesänä yli 400 opiskelijaa kesätyöntekijöinä ja noin 100 peruskoulussa tai lukiossa opiskelevaa nuorta Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöohjelman kautta. 

Valmet työllistää kesällä nuoria 16 eri paikkakunnalla, eniten Tampereella ja Jyväskylässä. Suurin osa kesäharjoittelijoista tulee toimimaan suunnittelutoiminnoissa, asiakaspalvelussa, myynnissä, markkinoinnissa, tuotekehityksessä ja taloushallinnossa. Myös tuotannon työtehtävissä työskentelee noin kaksisataa kesätyöntekijää.

"Valmetille on tärkeää olla kiinteässä yhteydessä opiskelijoihin ja kesätyöt ovat siihen hieno mahdollisuus. Kesätyöntekijät ovat vuosittain tärkeä osa työyhteisöämme ja arvostamme heiltä saamaamme palautetta Valmetista työpaikkana. Kesätyöntekijät saavat myös aina palautetta työstään, jotta kesätyö auttaisi myös kehittymään tulevaksi ammattilaiseksi", sanoo Valmetin henkilöstöjohtaja Julia Macharey.

Kesätyöpaikkojen lisäksi Valmetissa on meneillään yhteistyöohjelma Lasten ja Nuorten Säätiön kanssa. Ohjelman puitteissa yhteensä sata nuorta  pääsee kehittämään työelämävalmiuksiaan Valmetissa. Ohjelmaan on valittu  työttömiä nuoria tai Valma-luokilla olevia nuoria.  Ensimmäiset 45 nuorta työskentelivät Valmetissa huhtikuussa ja ohjelman toinen osa käynnistyy syksyllä. Valmetin muut yhteistyökumppanit ohjelmassa ovat Academic Work and WorkPilots. Lue ainutlaatuisesta ohjelmasta lisää.

Valmet tukee Vastuullinen kesäduuni 2017 kampanjaa

Valmet on kolmatta vuotta mukana T-Median ja Taloudellisen tiedotustoimisto TATin yhdessä pääyritysyhteistyökumppaneiden kanssa käynnistämässä Vastuullinen kesäduuni 2017 -kampanjassa.  Kampanjan tarkoitus on haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Valmet haluaa omalta osaltaan edistää vastuullisia työelämän pelisääntöjä, joilla taataan turvallinen ja harjoittelijan oikeuksia kunnioittava mielekäs kesätyökokemus.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Johanna Alasuutari, henkilöstön kehittämispäällikkö, EMEA-alue, Valmet, puh. +358 50 577 9189
Emilia Peltola, johtaja, ulkoinen viestintä, Valmet, puh. + 358 50 540 9747

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 2,9 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fiwww.twitter.com/valmetglobal