Muutoksia Valmetin johtoryhmässä

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 28. heinäkuuta, 2017 klo 10.00

Valmet muuttaa joidenkin johtoryhmän jäsentensä vastuualueita osana jatkuvaa liiketoiminnan ja avainhenkilöiden kehittämistä.

Seuraavat nimitykset ovat voimassa 1. lokakuuta 2017 alkaen. Jukka Tiitinen on nimitetty Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajaksi (Area President, Asia Pacific). Jukka toimii tällä hetkellä Palvelut-liiketoimintalinjan johtajana. Aki Niemi on nimitetty Palvelut-liiketoimintalinjan johtajaksi (Business Line President, Services). Hän työskentelee tällä hetkellä Valmetin Kiinan aluejohtajana. Molemmilla on pitkä tausta useissa eri johtotehtävissä Valmetissa ja he jatkavat Valmetin johtoryhmän jäseninä raportoiden toimitusjohtaja Pasi Laineelle.

Hannu T. Pietilä, joka työskentelee tällä hetkellä Valmetin Aasian ja Tyynenmeren alueen aluejohtajana, palaa Suomeen kuuden vuoden ulkomaan jaksoltaan ja on nimitetty Aasian ja Tyynenmeren alueen myyntijohtajaksi (Vice President, Sales). Hän raportoi jatkossa Jukka Tiitiselle.

"Olen iloinen, että pystyimme johtoryhmässämme tekemään vastuiden kierrätystä ja samalla hyödyntämään jäsenten vahvan kokemuksen ja osaamisen sekä antamaan heille edelleen uudistumisen ja kasvun mahdollisuuksia. Jukka Tiitinen on tunnettu tulosorientoituneesta tavasta työskennellä, ja hänen johdollaan palveluliiketoimintamme on kasvanut vakaasti. Aki Niemi on ollut avainasemassa Kiinan liiketoimintamme rakentamisessa ja luonut alueelle sitoutuneen ja osaavan tiimin lähelle asiakkaitamme. Näiden ominaisuuksien ja taustojen ansiosta he sopivat erinomaisesti uusiin tehtäviinsä. Tässä vaiheessa haluan myös kiittää Hannu T. Pietilää, jonka on luonut vahvat asiakassuhteet ja kehittänyt liiketoimintaamme Aasian ja Tyynenmeren alueella vuodesta 2012 lähtien. Uudessa roolissaan Hannu jatkaa alueen liiketoiminnan tukemista, jotta voimme palvella asiakkaitamme alueella parhaalla mahdollisella tavalla," sanoo toimitusjohtaja Pasi Laine.

Aki Niemen seuraajan rekrytointi Valmetin Kiinan aluejohtajaksi on aloitettu.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätiedot:
Pasi Laine, toimitusjohtaja, Valmet, tel. +358 10 672 0001

Jukka Tiitisen CV

Jukka Tiitinen on Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja. Hän oli vuodesta 2011 vuoteen 2013 Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin Palvelut-liiketoimintalinjan vastaava johtaja. Tiitinen oli Metso Paper, Inc:n Pohjois-Amerikan aluejohtaja vuosina 2004-2011 ja Metso Paper, Inc:n Palvelut -liiketoimintalinjan johtaja vuosina 2001-2004. Tätä ennen Tiitinen oli Metso Paper USA Inc:n/Valmet Inc:n Pohjois-Amerikan Telapalvelut-liiketoimintayksikön johtaja vuosina 2000-2001. Tiitinen on toiminut useissa johtotehtävissä Valmetissa ja Metsolla Yhdysvalloissa, Australiassa ja Suomessa. Tiitinen on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Aki Niemen CV

Aki Niemi on Valmetin Kiinan alueen johtaja. Hän oli vuoden 2013 Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin Kiinan aluejohtaja. Niemi oli Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin Kiinan toimintojen johtaja vuosina 2011-2013. Tätä ennen hän oli Metson Paperi- ja kartonkikoneet -liiketoimintayksikön työmaatoimintojen johtaja vuosina 2007-2011 ja Metson Paperi- ja kartonki -liiketoimintalinjan koneiden käynnistysosaston johtaja vuosina 2003-2007. Niemi toimi Metson paperiteknologiasta vastaavana päällikkönä vuosina 1997-2003 ja Valmet Oyj:n asiakaspalveluinsinööri vuosina 1994-1997. Niemi on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 2,9 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal