Stora Enson Inkeroisten kartonkikoneelle uutta kalanteriteknologiaa Valmetilta

Valmet Oyj:n ammattilehdistötiedote 1.2.2016 klo 11:00 
 
 
Valmetin uusi vesijäähdytykseen perustuva kalanteriteknologia on otettu ensimmäistä kertaa asiakaskäyttöön Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaalla.  Stora Enso päätti uudistaa Inkeroisten Kartonkitehtaan KK4:n esikalanterin. Uudistuksen tavoitteena oli kartongin laadun parantaminen ja kartongin keventämisen mahdollistaminen - mm. lisätä bulkkia ominaisuuksia heikentämättä. Kartonkikone KK4:lla valmistetaan taivekartonkia kuluttajapakkauksiin.
 
Uusi vesijäähdytysteknologia on ollut onnistuneesti käytössä muutaman kuukauden ajan. Vesijäähdytysteknologian avulla KK4:lla on pystytty laskemaan lopputuotteen neliömassaa säilyttäen kartongin toiminnalliset ja visuaaliset ominaisuudet.
 
"Vesijäähdytysteknologialla koneen ajotapaa voidaan kehittää ja optimoida niin, että prosessi tarjoaa potentiaalia kartongin ominaistilavuuden nostoon. Tämä johtaa merkittäviin energia ja raaka-ainesäästöihin tuotteen koko arvoketjussa", kertoo Inkeroisten Kartonkitehtaan johtaja Taisto Nevalainen.
 
"Yhteistyö Stora Enson kanssa ensimmäisestä yhteenotosta uuden prototyypin starttiin sujui loistavasti ja ennätysmäisen nopeasti. Käytännön kokemukset uudella vesijäähdytyslaitteistolla ovat vahvistaneet koelaitoksellamme saavutettuja aiempia tuloksia. Itse laitteiston asennus sujui hyvin, ja kompaktin rakenteensa vuoksi laitteisto istui ahtaudesta huolimatta hyvin käytettävissä olevaan tilaan", kertoo Valmetin kehityspäällikkö Mika Viljanmaa uudistuksen vaiheista.
 
 
Tavoitteellisen tutkimus- ja kehitystyön tulos
 
Valmetin tutkimus- ja kehitystyö keskittyy kolmeen alueeseen: 1) varmistaa edistykselliset ja kilpailukykyiset teknologiat ja palvelut, 2) parantaa raaka-aine-, vesi- ja energiatehokkuutta ja 3) edistää uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Nyt käyttöönotetun vesijäähdytysteknologian avulla voidaan parantaa materiaali- ja energiatehokkuutta paperin ja kartongin valmistuksessa. 
 
Vesijäähdytyksen idea perustuu siihen, että rataa jäähdytetään haihduttamalla paperi radassa olevaa kosteutta pois. Vaikutusta voidaan tehostaa lisäämällä radan pintaan pieni määrä vettä ennen jäähdytystä. Mitä viileämmäksi rata saadaan ennen kalanteria, sitä enemmän laadun parannusta ja raaka-aineen säästöä on mahdollista saavuttaa.
 
 
Tietoa asiakkaasta Stora Enso
 
Stora Enso on johtava maailmanlaajuinen uusiutuvien pakkaus-, biomateriaali-, puu- ja paperiratkaisujen tuottaja. Stora Enson tavoitteena on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin. Stora Enso työllistää noin 27 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihto vuonna 2014 oli 10,2 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. 
 
 
 
VALMET OYJ
Konserniviestintä 
 
Lisätietoja:
 
Mika Viljanmaa, kehityspäällikkö, Paperitehtaat, Valmet, puh. +358 40 846 7078, mika.viljanmaa(at)valmet.com
 
Vesijäähdytysteknologia (englanniksi): www.valmet.com/aquacooling
 
 
 
Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa. 
 
Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.
 
Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.
 
Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal