Calle Loikkanen Valmetin sijoittajasuhdejohtajaksi

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 20.9.2016 klo 12:15

Kauppatieteiden maisteri Calle Loikkanen on nimitetty Valmetin sijoittajasuhteista vastaavaksi johtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 20.9.2016 ja raportoi yhtiön talousjohtaja Kari Saariselle.

Calle Loikkanen on aiemmin toiminut Valmetissa sijoittajasuhdepäällikkönä ja Aktiassa salkunhoitajana sekä sijoitusneuvojana.

"Calle on toiminut sijoittajasuhdetiimissämme useita vuosia Valmetin itsenäistymisestä lähtien. Tämä tausta ja hänen aiempi kokemuksensa antavat hyvän pohjan jatkaa Valmetin vahvaa sijoittajasuhdetoimintaa", sanoo Kari Saarinen.

VALMET
Konserniviestintä
  

Lisätietoja:

Kari Saarinen, talousjohtaja, Valmet, puh. 044 213 8263

Calle Loikkanen, sijoittajasuhdejohtaja, Valmet, puh. 040 704 1858

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal