Valmet lahjoittaa vedensuodattimet Keng Zhenin koululle Kiinaan

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 16. syyskuuta 2015 kello 11.00

Valmet on lahjoittanut kaksi vedensuodatinlaitteistoa Jiaxianissa, Kiinassa sijaitsevalle Keng Zhenin alakoululle. Niillä pyritään varmistamaan juomaveden saanti ja helpottamaan koulun päivittäisiä toimintoja. Uudet vedensuodattimet asennettiin koulun ruokalaan juomavesi- ja ruoanlaittokäyttöä varten.  

"Koulumme sijaitsee vuoristoalueella, minkä vuoksi juomaveden saanti on haasteellista. Opettajien on haettava juomavesi alhaalta laaksosta ja kannettava se kouluun", kertoo Keng Zhenin alakoulun rehtori Zhang Jiangong. "Suolapitoisen maaperän takia pohjavesi maistuu kitkerältä ja suolaiselta."

 

Kuva: Uusi vedensuodatin koulun keittiössä.

Koulun käyttöön on aiemmin pumpattu vettä maan alta, sillä kaupungissa ei ole omaa vesijärjestelmää. Lisäksi vedestä tehdyt kokeet osoittivat, ettei sen laatu vastaa kansallisia standardeja.

"Olin erittäin otettu, kun näin ensimmäisen lapsiryhmän maistavan suodatettua vettä. Heidän reaktionsa osoittivat, että vesi maistui erilaiselta, mutta ennen kaikkea uskon sen vaikuttavan merkittävästi oppilaiden ja koulun henkilökunnan hyvinvointiin jatkossa", toteaa Valmetin Kiinan markkinointiviestinnän päällikkö Wang Hongmei.

Laitteiden toiminnan varmistamiseksi lahjoitus sisältää laitetoimittajan kanssa tehdyn huoltosopimuksen. Valmet on toimittanut oppilaille myös käytettyjä tietokoneita ja luvannut tarjota IT-tukea.

Projekti on osa Valmetin paikallisyhteisöihin kohdistamia hankkeita. Valmet tukee tieteeseen, tutkimukseen, koulutukseen, ympäristön ja luonnon suojeluun ja nuorisotoimintaan liittyviä ohjelmia.

Valmet toimitti jo 1930-luvulla Kiinaan paperikoneita ja aloitti paikallisen toimintansa maassa vuonna 1989. Valmetilla on Kiinassa nykyään 2 100 työntekijää, kuusi tuotantopaikkaa sekä kolme huoltokeskusta, jotka sijaitsevat lähellä asiakkaita.

Lue lisää projektista osoitteessa valmet.com tai katso siitä kertova video.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Anu Salonsaari-Posti, johtaja, Markkinointi, Viestintä ja Kestävä kehitys, Valmet, puh. +358 50 453 4262
Laura Puustjärvi, johtaja, Kestävä kehitys, Valmet, puh. +358 50 337 4473

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen -automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa, ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää: www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal