Valmet valittiin Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 11.9.2014 klo 12:30

Valmet on valittu maailman johtavaan Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin (DJSI). Yhtiö listattiin Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin DJSI World ja DJSI Europe.

"Valinta Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin osoittaa, että teemme paljon asioita oikein, ja että vastuullisuus on kiinteä osa liiketoimintaamme. Kestävän kehityksen ohjelman mukaisesti pyrimme viestimään läpinäkyvästi sosiaalisista, ympäristöön liittyvistä ja taloudellisista vastuistamme. Tällainen kolmannen osapuolen tekemä arvio tarjoaa kaikille sidosryhmillemme tehokkaan tavan arvioida kestävän kehityksen saavutuksiamme. Analyysi on myös tehokas johtamistyökalu: sen avulla voimme jatkuvasti parantaa toimintaamme ja määritellä ne alueet, joilla kehitystä tarvitaan", sanoo Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.

Yhteensä 319 yhtiötä on listattu World-indeksiin 2014/2015. Valmetin lisäksi World-indeksissä on mukana kolme muuta yhtiötä Suomesta.

Tietoa Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseistä

Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksit noudattavat "best-in-class" -arviointia, mikä tarkoittaa, että indeksiin listataan eri toimialoilta yhtiöitä, jotka osoittavat toimivansa kestävän kehityksen osalta paremmin kuin muut saman toimialan toimijat. Vuosittainen arviointi perustuu yhtiöiden sosiaalisten, ympäristö- ja taloudellisten vastuiden ja niistä suoriutumisen perusteelliseen tarkasteluun. Analyysissa tarkastellaan erityisesti aiheita kuten yhtiön hallinnointia, riskien hallintaa, asiakassuhteita, ympäristöjohtamista, toimitusketjun johtamista sekä ihmisoikeuksia ja työvoimaan liittyviä käytäntöjä.

Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksi toimii arviointityökaluna sijoittajille, jotka keskittyvät eettiseen sijoittamiseen tai arvioivat yhtiön suoriutumista kestävän kehityksen toiminnassa osana arviointejaan.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja antaa:
Anu Salonsaari-Posti, Viestintä- ja markkinointijohtaja, Valmet, puh. 050 453 4262
Laura Kantanen, Head of Sustainability, Valmet, puh. 050 337 4473

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal