Valmet toimittaa hakelämpökeskuksen Tampereen Energiantuotannolle

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 27.2.2014 klo 12:30

Valmet toimittaa hakelämpökeskuksen Tampereen Energiantuotanto Oy:lle Tampereen Hervantaan. Valmetin toimitus käsittää kokonaisen lämpölaitosratkaisun.

Uusi polttoaineteholtaan 49,5 megawatin (MW) hakelämpökeskus on osa Tampereen Sähkölaitos -konsernin investointiohjelmaa, jonka avulla yhtiö pyrkii lisäämään uusiutuvien polttoaineiden osuutta tuotannossaan. Polttoaineenaan metsähaketta ja turvetta käyttävä uusi keskus vähentää tarvetta käyttää raskasta polttoöljyä käyttäviä lämpökeskuksia ja siten vähentää kaukolämmön tuotannosta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Keskus liitetään peruskuormalaitokseksi Tampereen kaukolämpöverkkoon, ja se palvelee ensisijaisesti Hervannan aluetta. Uuden hakelämpökeskuksen lämmöntuotanto aloitetaan toukokuussa 2015.

Valmetin HYBEX-leijukerrostekniikkaan pohjautuvassa lämpölaitosratkaisussa on kiinnitetty erityishuomiota melun ja päästöjen torjuntaan muun muassa äänenvaimennuksen, laitevalintojen, kolmekenttäisen sähkösuodattimen ja savukaasupesurin avulla. Laitosta ohjataan Metson toimittamalla automaatiojärjestelmällä kaukokäyttöisesti Lielahden valvomosta käsin. Tilauksen arvo on noin 27 miljoonaa euroa. Pääosa tilauksesta kirjataan Valmetin vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen saatuihin tilauksiin.

"Uuden lämpökeskuksen merkitys on suuri Hervannan ja Kaukajärven kaukolämmöntoimituksen varmistamisen kannalta. Lämpökeskuksen käyttö painottuu talviaikaan sekä voimalaitosten huoltoaikoihin", muistuttaa toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotannosta.

Valmet ja Tampereen Energiantuotanto ovat viime vuosina tehneet paljon lämpölaitoksiin liittyvää yhteistyötä. Keväällä 2013 Tampereen Energiantuotanto vihki Tampereen Sarankulmassa Valmetin toimittaman 33 MW:n pellettilämpölaitoksen, joka on lajissaan Suomen suurin.

Tietoa Tampereen Energiantuotannosta

Tampereen Energiantuotanto Oy kuuluu Tampereen Sähkölaitos -yhtiöihin ja vastaa konsernin sähkön, kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen tuotannosta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen on osa Tampereen Sähkölaitos -yhtiöiden strategiaa. www.sahkolaitos.fi

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja antaa:
Antti-Jussi Halminen, toimitusjohtaja, Tampereen Energiantuotanto Oy,
puh. +358 40 801 6397, antti-jussi.halminen@sahkolaitos.fi

Juha Uvanto, myyntipäällikkö, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet
puh. +358 40 548 2980, juha.uvanto@valmet.com

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

 

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

 

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

 

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

 

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Kuvassa:
Antti-Jussi Halminen, toimitusjohtaja, Tampereen Energiantuotanto Oy (vas),
Juha Uvanto, myyntipäällikkö, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet (oik)