Muutos Valmetin johtoryhmässä

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 26.11.2014 klo 10:00

Bertel Karlstedt (FM, ikä 52) on nimitetty Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtajaksi 1. helmikuuta 2015 alkaen. Uudessa tehtävässään hän kuuluu Valmetin johtoryhmään ja raportoi toimitusjohtaja Pasi Laineelle

Bertel Karlstedt siirtyy Valmetiin Nordkalkin toimitusjohtajan tehtävästä. Uransa aikana hänelle on kertynyt laaja kokemus liiketoimintajohdosta ja myynnistä. Lisäksi hänellä on vahva tutkimus- ja tuotekehitystausta sekä Suomesta että kansainvälisesti työskenneltyään aiemmin Valmetissa ja Metsossa (1988-2005). 

Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan nykyinen johtaja Jyrki Holmala jättää Valmetin 28. marraskuuta 2014.

"On ilo saada Bertel Karlstedt johtoryhmäämme. Hänellä on vahva teollinen tausta ja olemassa olevat, hyvät suhteet moniin asiakkaisiimme, " toteaa Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Pasi Laine, toimitusjohtaja, Valmet, tel. +358 10 672 0001

Bertel Karlstedtin CV
BKt 040606Bertel Karlstedt on nimitetty Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtajaksi 1. helmikuuta 2015 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut Nordkalkin toimitusjohtajana (2006-2015) ja Rettig Groupin johtoryhmän jäsenenä vuosina 2010-2015. Bertel Karlstedt oli Metso Paperin johtaja vuonna 2005, Metso Paperin toimitusjohtaja vuosina 2003-2005, Valmet-Rauman ja Metso Paperin Paper Making Lines -liiketoiminnan johtaja 1999-2003, Valmet Paper Machineryn Air Dryers-tuotepäällikkö 1992-1996, ja Valmet Paper Machineryssä vanhempi tutkimus- ja tuotekehitysinsinööri 1991-1992. Bertel Karlsted työskenteli myynti-ja sovellusinsinöörinä ja tutkimus- ja tuotekehitysinsinöörinä vuosina 1990-1991 ja 1988-1989. Bertel Karlstedt on koulutukseltaan  filosofian maisteri pääaineenaan thermodynamiikka.

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal